• Riittääkö ruokaa?

    Uutiset
    17.3.201415:00
    J . RUOKOJA

    Ihminen viisaudessaan ja vatsa täynnä toteuttaa ahneuttaan ja himoiten yhä lisää rahaa ja ruoka tai sen puute on siinä välineenä.

    Kohta puolet länsimaiden ihmismassasta taapertaa lihavina ja työntää yhä enemmän kaatopaikkojen bakteerien työstettäväksi.

    Viisaana pidettynä hän jo kopeloi perimää vaikka ei voi ymmärtää vaikutuksia.

    Aikanaan karjafarmarit ajoivat laumat Chicagoon teuraaksi cowboyn ja ratsun voimalla. Nyt tuosta tehotuotannosta on jäljellä meilläkin ”brändi” - eli polttomerkki ja tuotantoeläinlaumalla muovilaput korvissa.

    Tehotuotannossa on vaarana hukkua sontaan, mutta geenimanipulaation vaaroja ei tunneta, uskotaan vain hyviin vaikutuksiin näkemättä ja odottamatta mitä vaikutuksia on ja tulee jo iturataan ja lisääntymisketjuun.

    Ihmiselimistön solujen määräksi on arvioitu 60 biljoonaa.

    Mikä on vaikutus niihin ja mikä jo ruuan perushiukkaseen, siitepölyyn, ja siitä ketjuun ja jo pölyttäjien, kimalaisten, mehiläisten ja muiden määrään?

    Meille riittää vielä maata eloperäisen perusterveellisen ravinnon tuottamiseen muutama hehtaari/yksilö, mutta kun pölyttäjät loppuvat ja tuotantoyksikkö saastuu, jää käteen vain se hätä, ja se loppuu pian lännestäkin.

    Vetoamme viisauteen, että tuntemattomat tutkitaan.

    Eliö saattaa vielä korjata vahingon?

    J. Ruokoja

    Laihia

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruoka
    tehotuotanto
    geenimanipulaatio
    ympäristö
    pölyttäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria