• Maapallon luonnonvarat loppuivat tältä vuodelta

    Uutiset
    20.8.201416:00
    MT toimitus

    Ihmiset ovat käyttäneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Asiasta tiedotti WWF.

    Tiistaina vietetty ylikulutuspäivä merkitsee hetkeä, jolloin ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden kasvihuonepäästöjä.

    Tästä päivästä lähtien siis elämme laskutavan mukaan velaksi.

    Ylikulutus kasvaa jatkuvasti: nyt kulutimme luonnonvarat jo pari viikkoa nopeammin kuin vuonna 2000.

    Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.

    Tällä hetkellä 86 prosenttia maailman ihmisistä asuu maissa, jotka kuluttavat enemmän kuin niiden omat ekosysteemit tuottavat.

    ”Me olemme ulkoistaneet kulutuksemme seuraukset köyhempiin maihin, joiden luonto kärsii omamme puolesta. Vaikka meillä menee hyvin, ruoka-, vesi- ja ilmastokriisit ovat maailmanlaajuisia eivätkä ne pysähdy maiden rajoille”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

    Maailmanlaajuisesti tarvitsemme puolitoista maapalloa tuottamaan sen, minkä ihmiset vuodessa kuluttavat.

    Kasvuennusteiden mukaan planeettoja tarvitaan kolme vuosisadan puoliväliin mennessä.

    Moni maa on ottanut tavoitteekseen ylikulutuksen vähentämisen.

    WWF:n mukaan Suomessa talkoisiin voi osallistua valitsemalla uusiutuvaa energiaa, vähentämällä energian kulutusta ja syömällä vastuullisemmin.

    WWF suosittelee vähentämään lihankulutusta ylikulutuksen välttämiseksi.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ylikulutus
    WWF
    maapallon luonnonvarat
    ekologinen jalanjälki
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle