• Luomumaidon seleenipitoisuus hyvä tutkia

    Uutiset
    10.6.201516:00
    Maija Ala-Siurua

    Valio kannustaa luomumaidontuottajia lähettämään näytteen tankkimaidosta seleenitason määrittämiseksi.

    Pitoisuus on hyvä tarkistaa, sillä orgaaninen seleeni sallittiin luomulehmien rehuissa viime marraskuussa.

    Valion terveydenhuoltoeläinlääkäri Kristiina Sarjokari muistuttaa, että seleeniruokinnan muutos näkyy maidossa viiveellä. Näyte kannattaa lähettää tutkittavaksi 6–8 viikon kuluttua ruokinnan vaihtumisesta.

    Sarjokari kertoo tavanomaistenkin tilojen tankkimaitonäytteiden osoittavan tavanomaista matalampia seleenipitoisuuksia.

    Valion eläinlääkäreille ja neuvojille lähetetyssä kirjeessä kerrotaan, että tankkimaidon seleenipitoisuus oli alle 20 mikrogrammaa litrassa huomattavan suuressa osassa tavanomaisten tilojen näytteistä.

    Valion neuvo myös tavanomaisille tiloille on tutkituttaa maidon seleeni.

    Seleenin puutos saattaa johtaa esimerkiksi lihasrappeumaan, hedelmällisyyshäiriöihin ja nuorilla eläimillä äkilliseen kuolemaan akuutin sydänlihasrappeuman seurauksena.

    Valion mukaan muutamilla tiloilla havaittiin merkkejä, että lehmät olivat saaneet liikaa seleeniä.

    Maija Ala-Siurua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomumaito
    seleenipitoisuus
    Valio
    nautakarjan terveys
    rehuseos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle