• Korouoman jääputoukset valittiin vuoden retkipaikaksi

    Alueelle on avattu merkitty retkeilyreitti.
    Uutiset
    21.12.201521:00
    Juhani Reku

    Posiolla sijaitseva Korouoman jääputous on äänestetty vuoden retkipaikaksi. Korouoma sai nettiäänestyksessä 1 174 ääntä. Yhteensä ääniä annettiin vajaat 4 700.

    Korouoman rotkolaakso on syntynyt jääkauden myötä. Sen korkeuserot ovat hurjia etenkin kanjonin keskiosassa.

    Talvisin alueelta löytyy toistakymmentä jääputousta. Putousten ääreltä aukeavat myös avarat näköalat rotkolaaksoon.

    Alueella on joulukuun alussa avattu uusi Koronjää-reitti. Reitin pituus on viisi kilometriä ja sen varrella voi ihastella alueen kolmea suurinta jääputousta.

    Myös äänestyksen kakkossija on samalla suunnalla, Oulangan kanjoni Sallassa. Se sai 1 107 ääntä.

    Kolmanneksi äänestettiin jo toistamiseen 865 äänellä Paavolan tammi Lohjalla.

    Muita äänten kerääjiä olivat Kalajavuori Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja Tulliniemen luontopolku Hangossa. Äänestäjät saivat valita suosikkinsa 11:stä äänestyksen järjestäjän asettamasta ehdokkaasta tai ehdottaa omaansa. Omia ehdokkaita kertyi useita kymmeniä.

    Äänestyksen järjesti luontomatkailuun keskittyvä Retkipaikka.fi-verkkopalvelu. Vuonna 2009 perustetun sivuston ylläpitäjät ovat tavallisia retkeilijöitä, jotka liikkuvat luonnossa jokamiehenoikeuden sallimissa rajoissa.

    Artikkelin aiheet
    Korouoma
    jääputoukset
    retkeily
    luontomatkailu
    Vuoden retkipaikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle