• Metsähanhen metsästyskielto jatkuu

    Metsästyskielto on ministeriön mukaan ainoa tapa pysäyttää kannan pieneneminen.
    Metsähanhea ei saa metsästää ainakaan vielä tulevalla metsästyskaudella.
    Metsähanhea ei saa metsästää ainakaan vielä tulevalla metsästyskaudella. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    4.7.201619:18
    Matti Tuominen

    Metsähanhen metsästyskieltoa jatketaan koko maassa. Kielto kestää maa- ja metsätalousministeriön antaman asetuksen mukaan tulevan metsästysvuoden loppuun. Asetus astuu voimaan elokuun ensimmäisenä päivänä.

    Metsästyskielto on ministeriön mukaan nopein ja tällä hetkellä ainoa keino pysäyttää metsähanhikannan pieneneminen.

    Metsähanhen metsästyskiellon jatkaminen on tarpeen, jotta ehditään tehdä kiireelliset kestävän metsästyksen varmistavat toimenpiteet. Näitä ovat saalisilmoitusvelvollisuuden säätäminen, metsästyksen säätelyn tarkentaminen, kannan laskentojen tehostaminen talvehtimisalueilla sekä Suomen pesimäalueiden selvittäminen ja poikastuoton arvioinnin tarkentaminen.

    Metsähanhen metsästys kiellettiin kokonaan vuonna 2014, minkä jälkeen kieltoa on jatkettu vuosi kerrallaan.

    Metsästyksen sallimista arvioidaan jälleen vuoden kuluttua, mutta metsästystä ei voida aloittaa ennen kannan vahvistumista.

    Artikkelin aiheet
    metsähanhi
    metsästyskielto
    metsästys
    kannan seuranta
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria