• Hallitus aikoo kiristää pysyvän oleskeluluvan ehtoja: Neljän vuoden sijaan maassa pitää jatkossa olla kuusi vuotta

    Lisäksi hakijalta vaadittaisiin riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ja kahden vuoden työhistoriaa.
    Sisäministeri Mari Rantanen. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Sisäministeri Mari Rantanen. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Politiikka
    27.1.202513:15
    STT–

    Hallitus on tehnyt esityksen pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristämisestä, sisäministeriö kertoo tiedotteessa.

    Esityksen mukaan pysyvän oleskeluluvan myöntämiseksi normaalitilanteessa vaadittava yhtäjaksoinen oleskelu maassa nostettaisiin neljästä vuodesta kuuteen vuoteen. Lisäksi hakijalta vaadittaisiin riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ja kahden vuoden työhistoriaa.

    Pysyvän oleskeluluvan voisi kuitenkin edelleen saada tietyin ehdoin jo neljän vuoden oleskelun jälkeen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa