• Vahva euro viivyttäätalouden elpymistä

    Uutiset
    13.2.201315:00
    JUHANI VIITALA

    Vahva euron uhkaa talouden toipumista Suomessa ja Euroopassa. Säästöpankit ennustavat talouskasvun muuten alkavan loppuvuonna.

    Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Miska Kuhalampi uskoo Länsi-Euroopan pääsevän maailmantalouden imuun. Pohjoiset vientimaat kääntävät suunnan syksyllä.

    Kuhalampi ennustaa toipumisen olevan kuitenkin kivuliasta.

    Euroalueen talous jää miinukselle vielä alkuvuonna, mutta syksyllä päästään lähelle nollaa. Elpyminen alkaa syksyn ja talven taitteessa.

    Suomessa yritykset jatkavat keväällä irtisanomisia. Työttömien osuus työikäisistä nousee yhdeksään prosenttiin ennen kuin se alkaa syksyllä ja loppuvuodesta laskea.

    Euron vahvistuminen voi lykätä talouden elpymistä ensi vuoteen.

    Eurotalous taantuu silloin koko vuonna yhden miinusprosentin alamäkeä.

    Tiistaina euro noteerattiin 1,34 dollarin pintaan. Se ylitti jo 1,35:n jokin aika sitten. Euroajan noteeraus on keskimäärin 1,20 eurossa suhteessa dollariin.

    Kuhalampi näkee valuuttasodan merkkejä.

    Japani on ilmoittanut lisäävänsä rahan määrää. Tällä se heikentää jeniä ja parantaa huonoa kilpailukykyään.

    Yhdysvallat ja Britannia ovat pikkuhiljaa turvautuneet Japanin keinoon. Ranska vaatii euroalueelle vastaavaa valuuttapolitiikkaa euron heikentämiseksi.

    Kuhalampi pitää valuuttasotaa vaarallisena, sillä se johtaa vastareaktioihin ja talouden sääntelyyn. Valuuttasodan häviää maa, jonka inflaatio kiihtyy eniten.

    ”Se joutuu nostamaan korkojaan hillitäkseen inflaatiota.”

    Säästöpankit ennustavat euroalueelle yli neljän prosentin inflaatiota vuosina 2014 ja 2015. Nyt se laskee kahteen prosenttiin, mutta palaa pian 2,2:n prosentin tasolle.

    ”Inflaation häviäjiä ovat säästäjät ja voittajia velalliset.”

    Euroopan keskuspankin vaihtoehtoina Kuhalampi pitää ohjauskoron laskemista lähelle USA:n nollakorkoja. Valtion velkojen ostamiseen se tuntuu haluttomalta.

    Veronkorotus kutistaa veropohjaa.

    Talouskomissaari Olli Rehn katsoo, ettei EU-komission asia ole suoraan ottaa kantaa euron kurssiin. Liian vahva euro voi haitata EU-alueen talouksien tasapainottamista.

    Pääjohtaja Mario Dragi sanoi viime viikolla Euroopan keskuspankin seuraavan tarkkaan euron vahvistumisen vaikutuksia.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Euro
    talous
    inflaatio
    euroalue
    valuuttasota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria