• Öljyn hintasyöksy jyrkkeni 30 prosenttiin, pörssikurssit vapaassa pudotuksessa

    Öljyn hinta ei ole laskenut yhtä rajusti sitten vuoden 1991 Persianlahden sodan.
    Öljyn hinta on ollut laskussa, kun koronaviruksen jarruttama maailmantalous on heikentänyt öljyn kysyntää tuntuvasti. LEHTIKUVA / AFP
    Öljyn hinta on ollut laskussa, kun koronaviruksen jarruttama maailmantalous on heikentänyt öljyn kysyntää tuntuvasti. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    9.3.202011:28
    STT

    Öljyn hinnan lasku jyrkkeni maanantaina entisestään Aasian markkinoilla. Viitelaatu WTI:n hinta oli noin 30 prosentin laskussa ja Brentin 26 prosenttia iltapäivän kaupankäynnissä Aasiassa.

    Samalla myös pörssit olivat roimassa laskussa Aasian ja Lähi-idän maissa. Saudi-Arabiassa öljyjätti Aramcon kurssi laski 10 prosenttia. Kuwaitissa kurssit laskivat kaupankäynnin alkaessa 9,5 prosenttia, minkä jälkeen kaupankäynti keskeytettiin. Dubaissa laskua oli heti aluksi yhdeksän prosenttia, Abu Dhabissa 7,1 prosenttia. Tokiossa kurssit päätyivät yli viiden prosentin laskuun, Sydneyssä yli seitsemän.

    Saudi-Arabia aloitti öljyn hintasodan reaktiona sille, että öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset öljyntuottajamaat eivät viime viikolla onnistuneet sopimaan öljyntuotannon leikkaamisesta.

    Opec oli kutsunut koolle ylimääräisen kokouksen, jossa se ehdotti ulkopuolisille öljymaille 1,5 miljoonan tynnyrin leikkausta päivittäiseen tuotantoon. Tuotannon vähentämisellä Opec halusi jarruttaa öljyn hinnan laskua. Maat ovat aiemmin pystyneet sopimaan vähennyksistä, mutta nyt Venäjä torjui uudet leikkaukset.

    "Vaikuttaa sitä, että Saudi-Arabia haluaa rankaista Venäjää", arveli Oanda-yhtiön analyytikko Jeffrey Halley.

    Öljyn hinta ei ole laskenut yhtä rajusti sitten vuoden 1991 Persianlahden sodan.

    Hintasota heikensi Venäjän ruplaa tuntuvasti, ja kurssi laski yli seitsemän prosenttia verrattuna dollariin.

    Lue myös:

    Öljyn hinta romahti 20 prosenttia Saudi-Arabian aloitettua hintasodan – koronaviruksen aiheuttama pelko jatkuu markkinoilla

    Artikkelin aiheet
    öljy
    pörssi
    Saudi-Arabia
    Venäjä
    hintasota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle