• Tukala olo tuoksuista

    Kemikaalien lisääntyminen ympäristössämme sairastuttaa ja herkistää ­meitä. Tuoksuyliherkkyydestä kärsii 10–40 prosenttia väestöstä.
    Lehtorina työskentelevän Kari Hännikäisen hajustehelvetti puhkesi toden teolla noin kymmenen vuotta sitten, kun hänen työpaikallaan tehtiin remontti.
    Lehtorina työskentelevän Kari Hännikäisen hajustehelvetti puhkesi toden teolla noin kymmenen vuotta sitten, kun hänen työpaikallaan tehtiin remontti. Kuva: Venla Tirkkonen
    Uutiset
    6.3.201620:00
    Katja Lamminen

    Kemikaalien lisääntyminen ympäristössämme sairastuttaa ja herkistää ­meitä. Tuoksuyliherkkyydestä kärsii 10–40 prosenttia väestöstä.

    ”Aiemmin tuoksuyliherkkyyttä pidettiin keski-ikäisten naisten luulotautina”, luonnehtii viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta.

    On totta, että valtaosa herkistyneistä on naisia. Syyksi arvellaan naisten jatkuvaa altistumista kauneudenhoitotuotteiden kemikaaleille. Iholla käväisee helposti toistakymmentä tuotetta ennen kuin normaalit aamutoimet ovat ohi.

    Altistuminen jatkuu työmatkalla muiden parfyymeja haistellessa. Kaupoissa vastassa ovat tilatuoksut, joilla lisätään tuotteiden myyntiä.

    Pulla tuoksuu lähikaupassa, jossa ei ole edes paistopistettä. Koruliikkeessä puolestaan voi tuoksua nahka, koska se mielletään arvokkaaksi materiaaliksi.

    Hotelleilla on omat aulatuoksunsa, joilla ne erottuvat kilpailijoista. Printtimainoksiin kapseloidaan tuoksuja, jotka aktivoituvat, kun paperiin kosketaan.

    Ties mitä kaikkea imemme sisuksiimme päivän mittaan. Kemikaalikuormaan voi onneksi itsekin vaikuttaa.

    ”Miettisin kahteen kertaan, kannattaako esimerkiksi vauvaperheissä käyttää hajustettuja lattianpesuaineita”, Alanko toteaa.

    Pahimpia hengensalpaajia ovat juuri hajusteet, joita ympätään nykyään niin nenäliinoihin kuin kynttilöihinkin.

    Alangon mukaan älyttömin esimerkki ovat tyynyt ja peitteet, jotka on hajustettu puhtaan pyykin tuoksuisiksi.

    Artikkelin aiheet
    tuoksuyliherkkyys
    kemikaalit
    allergiat
    hajusteet
    ympäristöterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle