• Talvivaaran ympäristövahinkoja puidaan vielä KKO:ssa – Perä ja Lammassaari saivat rajoitetun valitusluvan

    Valituslupa koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa.
    Ympäristön turmelemisesta tuomitut Talvivaara Sotkamon johtohenkilöt Pekka Perä ja Lassi Lammassaari ovat saaneet rajoitetun valitusluvan korkeimpaan oikeuteen.
    Ympäristön turmelemisesta tuomitut Talvivaara Sotkamon johtohenkilöt Pekka Perä ja Lassi Lammassaari ovat saaneet rajoitetun valitusluvan korkeimpaan oikeuteen. 
    Uutiset
    2.11.201810:50
    STT

    Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt rajoitetun valitusluvan Talvivaara Sotkamon toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineelle Pekka Perälle ja tuotantojohtajana toimineelle Lassi Lammassaarelle. Valituslupa koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa. Tulkittavana on, täyttyykö rikoksen tunnusmerkistö tilanteessa, jossa haitallisten aineiden määrä on ollut huomattavasti ympäristöluvassa arvioitua suurempi, mutta luvassa ei kuitenkaan ole asetettu aineille tarkkoja päästörajoja, KKO kertoo tiedotteessa.

    Asiassa on kyse Talvivaaran kaivoksen jätevedessä ilmenneistä haitallisen suurista natrium-, sulfaatti- ja mangaanimääristä. Hovioikeus katsoi alkukeväällä antamassaan tuomiossa, että lupa ei oikeuta päästöjä, jos ne poikkeavat olennaisesti lupaharkintaan annetuista tiedoista.

    Perä tuomittiin hovioikeudessa kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Käräjillä hänet oli tuomittu perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta sakkoihin. Lammassaari tuomittiin käräjillä ja hovissa sakkoihin ympäristön turmelemisesta.

    KKO myönsi Perälle valitusluvan myös hovioikeuden menettelyä koskevasta kysymyksestä.

    Yhtiön toimitusjohtajana toimineen Harri Natusen valituslupahakemusta ei vielä ratkaistu. Hänet tuomittiin hovioikeudessa ympäristön turmelemisesta sakkoihin.

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    ympäristörikos
    Korkein oikeus
    ympäristövahinko
    oikeudenkäynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria