• Tietoliikenne sujahtaa jatkossa Saksan kautta

    Suomi on päättänyt rakentaa tietoliikennekaapelin Itämeren kautta Saksaan. Uusi kaapeli mitoitetaan suurille tietomäärille. Nykyisin maamme kansainvälinen tietoliikenne kulkee lähinnä Ruotsin kautta.
    Uutiset
    10.9.201316:41
    MT toimitus

    Uuden merikaapelin vaihtoehtoina on joko 6–8 kuituparia tai 48 kuituparia, joista kunkin kapasiteetti on enimmillään 10 terabittiä sekunnissa. Suomen nykyisen tietoliikenteen tarpeisiin riittää yksi kuitupari.

    Runsaalla mitoituksella varaudutaan tulevaisuudessa kasvavaan tietomäärään.

    Hanketta on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä. Hallitus päättää seuraavaksi toteutus- ja rahoitusvaihtoehdoista. Aikaisimmillaan kaapeli voisi valmistua ensi vuoden lopulla.

    Yhteydet houkuttelevat konesaleja

    Hyvät kansainväliset tietoyhteydet voivat houkutella uutta liiketoimintaa kuten kansainvälisten suuryritysten konesaleja Suomeen, sanoo ministeriön viestintäpolitiikan osaston ylijohtaja Juhapekka Ristola .

    Venäjä suunnittelee parhaillaan Euroopan ja Aasian yhdistävää tietokaapelia Koillisväylän kautta. Yhtenä reittivaihtoehtona Euroopan puolella maa on esittänyt linjausta Suomen halki.

    Vaikka koillisväylän kaapeli on tuskin ideaa pidemmällä, siitä saattaa Ristolan mukaan olla Suomelle hyötyä.

    ”Jo visiokin vaikuttaa datakeskusten sijoittumishalukkuuteen.”

    Artikkelin aiheet
    tietoliikenne
    merikaapeli
    Suomi
    Saksa
    konesali
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria