• Atria vähentää60 Jyväskylästä

    Uutiset
    26.2.201415:00
    Veikko Niittymaa

    Atria käynnistää yt-neuvottelut kolmisen viikkoa sitten Saarioisilta ostamallaan Jyväskylän nauta- ja sikateurastamolla. Vähennystarpeeksi arvioidaan 60 henkilötyövuotta.

    Tehtaalla on töissä 250 työntekijää.

    Maanantaina julkaistussa pörssitiedotteessa todetaan, että järjestelyllä parannetaan naudan- ja sianlihatuotannon kannattavuutta ja lisätään tuottavuutta Atrian Jyväskylän tehtaalla.

    Tarkoitus on selvittää Atrian nykyisten toimintojen päällekkäisyydet, Jyväskylän tuotantolaitoksen kehittämiskohteet ja synergiat Atrian toimintojen kanssa, toteaa toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi Atria Suomesta.

    Neuvottelut henkilöstön kanssa käynnistettiin saman tien. Ala-Fossin mukaan neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen huhtikuun loppuun mennessä.

    Päällekkäisyyksien poistamisella ja tuottavuuden parantamisella haetaan 5 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Se tarkoittaa noin 60 henkilötyövuoden vähentämistä. Muutokset aiotaan viedä läpi ensi vuoden alkuun mennessä.

    Atria osti helmikuun alussa Saarioisten naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuuliiketoiminnot Jyväskylässä ja Sahalahdessa. Kilpailuviraston lupa kaupalle saatiin viikko aiemmin.

    Maanantaina kerrotut toimet koskevat naudan- ja sianlihan hankintaa sekä teollista toimintaa Jyväskylän tuotantolaitoksella.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Atria
    yt-neuvottelut
    Jyväskylä
    Saarioinen
    liha-alan tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle