• Kelloja käännetään tunti taaksepäin ensi yönä – tiesitkö, että siirtelyn taustalla on 1970-luvun öljykriisi?

    Euroopan komissio ehdotti kellojen siirtelystä luopumista vuonna 2018, mutta asia ei ole edennyt jäsenmaiden kannan puuttuessa.
    Kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljältä.
    Kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljältä.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Yhteiskunta
    25.10.202510:00
    STT

    Tänä viikonloppuna siirrytään kesäajasta talviaikaan. Kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljältä.

    Kelloja siirretään talviaikaan joka vuosi lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Talviaika kestää noin viisi kuukautta. Kesäaikaan siirrytään jälleen maaliskuun lopulla.

    Jako kesä- ja talviaikaan on käytössä koko Euroopan unionissa. Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien.

    Euroopan komissio ehdotti kellojen siirtelystä luopumista vuonna 2018, ja Euroopan parlamentti äänesti asian puolesta seuraavana vuonna. Asia ei ole kuitenkaan sen jälkeen edennyt, koska EU:n jäsenmaita edustava neuvosto ei ole muodostanut siihen kantaa.

    Suomi on tukenut EU-komission esitystä.

    ”On tullut aika vihdoin lopettaa vuodenajan mukaiset ajan muuttelut joka vuosi.”

    Apostolos Tzitzikostas

    EU-komissaari Apostolos Tzitzikostas vakuutti torstaina, että kellojen siirto on edelleen EU-komission agendalla. Kestävästä liikenteestä ja matkailusta vastaavan Tzitzikostasin mukaan aiheesta tehdään parhaillaan lisäselvitystä, jota on tarkoitus käyttää tukena päätöksenteossa.

    Tzitzikostas sanoi haluavansa päästä asiassa eteenpäin.

    ”On tullut aika vihdoin lopettaa vuodenajan mukaiset ajan muuttelut joka vuosi”, hän sanoi.

    Kellojen siirtäminen keväisin kesäaikaan aloitettiin 1970-luvun öljykriisin jälkeen. Tarkoituksena oli säästää energiaa, mikä ei Tzitzikostasin mukaan kuitenkaan tällä hetkellä toteudu.

    AFP:n diplomaattilähteen mukaan Espanja elvytti aiemmin tällä viikolla keskustelua kellojen siirrosta energiaministerien tasolla Puolan ja Suomen tukemana.

    Artikkelin aiheet
    kesäaika
    talviaika
    Euroopan unioni
    öljykriisi
    aika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle