• Kärnä: Synnytyksiin avuksi eläinlääkäri – maalainen maksaa palveluista, jotka jäävät etäisyyksien takia hyödyntämättä

    "Sisäministeriön mukaan enontekiöläisten perustuslaillinen oikeus turvallisuuteen toteutuu, vaikka poliisi on satojen kilometrien päässä."
    Kauniita maisemia, matkailua ja kasvava talous mutta miten on Lapin palveluiden laita?
    Kauniita maisemia, matkailua ja kasvava talous mutta miten on Lapin palveluiden laita? Kuva: Kari Lindholm
    Uutiset
    15.1.201818:20
    Terhi Pape-Mustonen

    Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoittaa kolumnissaan maalaisten ja kaupunkilaisten yhdenvertaisuudesta, josta on pitkien etäisyyksien takia tullut lähinnä kirosana.

    Viimeisimmäksi hän on pettynyt Postin toimintaan.

    "Se ilmoitti lopettavansa haja-asutusalueille toimitettavien pakettien ilmaisen kotiinkuljetuksen, koska palvelut haluttiin yhdenvertaisiksi kaikille kansalaisille. Aiemmin posti on toimittanut paketit sellaisiin kotiosoitteisiin, jotka sijaitsevat viittä kilometriä kauempana noutopisteistä", Kärnä kuvailee.

    "Postin 'tasa-arvo' tarkoittaa nyt sitä, että helsinkiläinen voi edelleen kävellä lähipostiinsa noutamaan pakettinsa, kun sevettijärveläinen joutuu ajamaan toistasataa kilometriä noutamaan omaansa."

    Kärnä kuvailee myös julkisen liikenteen toimintaa maaseudulla: linja-auto lähtee liikkeelle kello 8.30 aamulla ja kotiin voi palata seuraavana päivänä kello 17.20. Lapissa myös synnytysmatkoihin saa varata aikaa ja hätiin joudutaan pahimmassa tapauksessa ottamaan jopa eläinlääkäri.

    "Muissakin asioissa ajomatkaa kertyy. Moni lappilainen joutuu noutamaan saamansa ylinopeussakon satojen kilometrien päässä sijaitsevalta poliisiasemalta", Kärnä kuvailee.

    "Tällä 'yhdenvertaisuuden' mallilla voitaisiin ratkaista kaikki valtiontalouden ongelmat. Sisäministeriön mukaan enontekiöläisten perustuslaillinen oikeus turvallisuuteen toteutuu, vaikka poliisi on satojen kilometrien päässä."

    "Voisimmeko siis keskittää Helsingin poliisipalvelut Jyväskylään? Se olisi aivan yhtä yhdenvertainen ratkaisu."

    "Pääkaupunkiseudulta voitaisiin myös käydä synnyttämässä Päijät-Hämeen keskussairaalassa, joka on näin lappilaisesta näkökulmasta tarkasteltuna aivan kohtuullisen matkan päässä. Kuulostaako hyvältä?"

    Lue koko kolumni

    Artikkelin aiheet
    Mikko Kärnä
    maaseutu
    yhdenvertaisuus
    postipalvelut
    Lapin palvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria