
Saga Fursin syyskuun huutokauppa päättyi keskiviikkona. Yhtiön tiedotteen mukaan huutokaupassa tarjoilla olleista 365 000 ketun- ja suomensupinnahasta myytiin 85 prosenttia ja 4,2 miljoonasta minkinnahasta 90 prosenttia.
Huutokaupan välitysmyynnin arvo oli 91 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 123 miljoonaa euroa. Kuluvan tilikauden välitysmyynnin arvo on syyskuun huutokaupan jälkeen 349 miljoonaa euroa, kun se aiemmalla vertailukaudella oli 273 miljoonaa euroa.
Saga Fursilla on kauden päättyessä varastossa noin yhdeksän miljoonaa minkinnahkaa, joista lajiteltuina on noin neljännes. Ketunnahkoja on varastossa 780 000, joista on lajiteltuina noin kaksi kolmannesta.
Yhtiö tiedotteen mukaan huutokauppaan osallistui 200 ostajaa kaikilta päämarkkinoilta. Pääosa ostoista tehtiin Kiinaan, mutta nahkoja ostettiin myös Etelä-Koreaan, Turkkiin, Kreikkaan ja länsimaiselle muotiteollisuudelle.
Ketun-, suomensupin- ja minkinnahkojen hintataso pysyi vakaana kesäkuun huutokauppaan verrattuna. Syyskuun huutokaupalle tyypillisesti iso osa tarjonnasta oli alempiin laatuluokkiin kuuluvia nahkoja.