• Kansainvälisen matkailun kieltäminen johtaa Lapland-yhtiöissä 1 000 kausityöpaikan menetykseen ja aiheuttaa 350 henkilön lomautuksen tai osa-aikaistamisen

    Lapland hotelsin toimitusjohtaja arvioi Lapin menettävän talvi- ja kevätkauden aikana noin 700 miljoonan euron matkailutulot.
    Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta arvioi, että Lappi menettää noin 700 miljoonan euron kansainvälisen matkailutulon tämän kevätkauden loppuun mennessä.
    Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta arvioi, että Lappi menettää noin 700 miljoonan euron kansainvälisen matkailutulon tämän kevätkauden loppuun mennessä. Kuva: Aku Häyrynen
    Uutiset
    13.11.202018:45
    STT

    Kansainvälisen matkailun kieltäminen vaikuttaa 1 350 henkilön työllisyyteen Lapland Hotels, Lapland Safaris ja Lapland Ski Resorts -yhtiöissä, kertoo Lapland Hotels.

    Hotelliketjun mukaan selvästi suurin vaikutus on kausityövoimaan, jota palkataan noin 1 000 henkilöä vähemmän kuin aiemmin. Lisäksi 350 henkilöön kohdistuu eripituisia lomautuksia, työsuhteiden osa-aikaistamisia ja osin myös irtisanomisia.

    Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta kertoo, ettei irtisanomisten määrä nouse edes kymmeniin. Tarkkaa määrää on toistaiseksi vaikea arvioida.

    Hän arvioi tiedotteessa, että Lappi menettää noin 700 miljoonan euron kansainvälisen matkailutulon tämän kevätkauden loppuun mennessä. Syynä on hänen mielestään Suomen hallituksen nykyinen matkailun käytännössä täysin kieltävä politiikka.

    "Tämän seurauksena yhtiöidemme liikevaihto tulee laskemaan merkittävästi. Näin ollen joudumme sopeuttamaan henkilöstöämme vallitsevaan tilanteeseen", Vuorentausta sanoo.

    Hänen mukaansa merkittäviä vaikutuksia kansainvälisen matkailun estämisestä koituu myös noin 300 alihankkijan verkostoon ja heidän useiden satojen työntekijöidensä toimeentuloon. Pelkästään Lapissa kokonaisvaikutukset työllisyyteen ovat moninkertaisia, pääkaupunkiseudusta ja muusta Suomesta puhumattakaan.

    "Valitettavasti sosiaali- ja terveysministeriö ei ole kyennyt muotoilemaan yksinkertaisia, toimivia ratkaisuja terveysturvallisen matkailun mahdollistamiseksi", Vuorentausta moittii.

    Vuorentaustan mukaan matkailutulon voimakas lasku vaikuttaa merkittävästi myös muihin elinkeinoihin kuten kauppoihin, liikenneyhtiöihin, kiinteistöyhtiöihin ja myöhemmin myös rakennusalaan. Samoin kunta- ja valtiotaloudelle vaikutukset ovat merkittävät verotulojen menettämisen myötä.

    "Jos matkailuun ei saada nopeasti toimivia, yksinkertaisia, terveysturvallisen matkailun mahdollistavia toimintasääntöjä, vaikutukset uhkaavat jäädä pysyvimmiksi lamauttaen pitkäksi aikaa työllisyyttä ja hyvinvointia."

    Artikkelin aiheet
    Lapland Hotels
    matkailu
    työllisyys
    Lappi
    talousvaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria