• Yle: Kahdesti rokotettuja on joutunut Uudellamaalla teholle koronan vuoksi selvästi aiempaa enemmän – HUSin Ruotsalainen: Kolmansilla annoksilla kiire

    Pääosin kaikilla viime viikolla tehohoitoon joutuneilla kaksi kertaa rokotetuilla on ollut apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan jokin perussairaus ja toisen annoksen saamisesta on kulunut jo pitkä aika.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kiirehtisi kolmansien rokoteannosten antamista riskiryhmille. Samaa mieltä on HUSin apulaisylilääkäri.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kiirehtisi kolmansien rokoteannosten antamista riskiryhmille. Samaa mieltä on HUSin apulaisylilääkäri. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    18.1.202218:05
    Jukka Koivula

    Kahdesti rokotettuja on joutunut Uudellamaalla viime viikolla huomattavasti aiempaa enemmän tehohoitoon. Asia käy ilmi HUSin viikottaisesta tilannekatsauksesta, kertoo Ylelle HUSin infektiosairauksien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

    "Meilahden ja Jorvin teho-osastoilla viime perjantaina koronaviruksen vuoksi hoidossa olleista potilaista 39 prosenttia oli saanut kaksi rokoteannosta", sanoo Ruotsalainen.

    Kaikkiaan tehoilla oli hoidossa parikymmentä koronapotilasta. Rokotettujen määrä oli poikkeuksellisen korkea edeltäviin viikkoihin ja kuukausiin nähden.

    Tähän asti rokotettuja on ollut tehohoitoa saavista alle 10 prosenttia. HUS raportoi koko viime syksyn, että suuri osa teholle joutuneista on ollut rokottamattomia.

    "Tehohoidossa on ollut vain yksittäisiä kaksi kertaa rokotettuja potilaita. Valtaosa potilaista on ollut rokottamattomia. Siinä mielessä tämä on selvä nousu ja kertoo siitä, että virusta on nyt paljon liikkeellä", sanoo apulaisylilääkäri Ruotsalainen.

    Pääosin kaikilla viime viikolla tehohoitoon joutuneilla kaksi kertaa rokotetuilla on ollut Ruotsalaisen mukaan jokin perussairaus ja toisen annoksen saamisesta on kulunut jo pitkä aika. Tehohoidossa olevat aikuispotilaat olivat iältään 20–60-vuotiaita.

    Rokotettujen joutuminen teholle johtuu Ruotsalaisen mukaan toisen annoksen antaman suojan hiipumisesta ja siitä, että riskiryhmillä on nyt vaikean epidemiatilanteen takia suuri riski saada tartunta ja joutua vakavan taudin takia myös tehohoitoon.

    "Minusta tässä epidemiatilanteessa kolmannen annoksen ottamisella on kiire", sanoo Ruotsalainen.

    Ylen uutinen:

    Kahdesti rokotettuja joutunut teholle koronan vuoksi selvästi aiempaa enemmän – HUSin Ruotsalainen: Kolmansilla annoksilla kiire

    Artikkelin aiheet
    koronaepidemia
    Uusimaa
    HUS
    koronarokotus
    Eeva Ruotsalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle