• Maapallon resurssit on tältä vuodelta käytetty loppuun

    Ylikulutuspäivä herättelee huomaamaan elintapojen merkitystä.
    Helsingin energian kivihiilivarasto Hanasaaressa.
    Helsingin energian kivihiilivarasto Hanasaaressa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.8.201710:00
    Ilkka Hemmilä

    Maailman ylikulutuspäivä on tänään 2. elokuuta.

    Ylikulutuspäivä tarkoittaa keskimääräistä päivää, jolloin maapallon väestön ekologinen jalanjälki ylittää maapallon vuotuisen kestokyvyn. Ihmiskunnan nykyisten tarpeiden kannatteleminen vaatisi siis yli puolentoista maapallon resurssit.

    Kestokykyyn lukeutuu uusiutuvien luonnonvarojen käyttö ja maapallon kyky käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

    Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on WWF Suomen ja ympäristöministeriön yhteisessä tiedotteessa huolestunut siitä, että ylikulutuksen vuoksi ihmiset elävät käytännössä velaksi ympäristön kustannuksella.

    "Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikki", Tiilikainen sanoo.

    Suomen kaltaisten kehittyneiden maiden ylikulutuspäivä koittaa maapallon keskiarvoa aiemmin. Suomen ylikulutuspäivä oli jo 3. huhtikuuta.

    Artikkelin aiheet
    ylikulutus
    ekologinen jalanjälki
    kestävä kehitys
    luonnonvarat
    ympäristö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria