• Maavoimien Nato-esikunta aloitti työnsä Mikkelissä

    Alkuvaiheessa uudessa johtoportaassa työskentelee noin kymmenen henkilöä. Henkilöstö tulee Naton eri jäsenmaista, myös Suomesta.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) teki perjantaina päätöksen johtoportaan toiminnan aloittamisesta Mikkelissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) teki perjantaina päätöksen johtoportaan toiminnan aloittamisesta Mikkelissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    1.9.202513:53
    STT–

    Naton pohjoisen alueen maavoimajohtoporras on aloittanut työnsä Mikkelissä, kertoo puolustusministeriö. Tiedotteen mukaan puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) teki päätöksen esikunnan työn käynnistämisestä perjantaina.

    Häkkäsen mukaan Suomessa ollaan tyytyväisiä siihen, että uuden johtoportaan työ käynnistyy alkuperäisesti suunnitellussa aikataulussa.

    Alkuvaiheessa uudessa johtoportaassa työskentelee noin kymmenen henkilöä, kertoo Maavoimat. Lähivuosien aikana lopullinen vahvuus nousee noin 50 henkilöön. Henkilöstö tulee Naton eri jäsenmaista, myös Suomesta.

    Uusi Nato-johtoporras on perustettu Suomen maavoimien esikunnan yhteyteen ja sen työntekijät osallistuvat niin Maavoimien esikunnan osastojen kuin liittoumankin kokouksiin ja työskentelyyn.

    Johtoporras tekee puolustusministeriön mukaan rauhan aikana muun muassa liittokunnan yhteisen harjoitustoiminnan ja muun rauhan ajan toiminnan suunnittelua, valmistelua ja johtamista. Poikkeusoloissa johtoporras suunnittelee ja johtaa pohjoisen alueen maaoperaatioita ja puolustustoimia.

    Uusi Nato-johtoporras tunnetaan lyhenteellä MCLCC, joka tulee sen englanninkielisestä nimestä Multi Corps Land Component Command.

    Häkkäsen mukaan pohjoisen alueen MCLCC:n perustaminen on iso kokonaisuus myös koko liittokunnan mittakaavassa.

    ”Johtoportaalla on tärkeä rooli osana Naton pelotetta ja puolustusta ja Suomi kantaa osaltaan ison roolin Naton maapuolustuksen toimeenpanon tukemisessa pohjoisessa. Suomen ja liittokunnan turvallisuus vahvistuvat”, Häkkänen toteaa tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    maavoimien nato-esikunta
    Nato
    mikkeli
    Antti Häkkänen
    puolustusministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle