• Loppuviikosta sataa lunta

    Lumen syvyys vaihtelee eri puolilla maata runsaasti ja hiihtolatujen kunto vaihtelee.
    Loppuviikosta sää lauhtuu ja esiintyy lumisateita.
    Loppuviikosta sää lauhtuu ja esiintyy lumisateita. 
    Uutiset|Sää
    18.2.202618:52
    Eevi Silvennoinen

    Moni suomalainen viettää tällä tai tulevilla viikoilla hiihtolomaa ja suunnittelee hiihtoretkelle lähtemistä. Hiihtolatujen kunto vaihtelee eri puolilla maata ja latujen kuntoon vaikuttaa olennaisesti lumitilanne sekä lämpötila.

    Kuluvana talvena osassa maata lunta on satanut selvästi keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa lunta on tällä hetkellä useita kymmeniä senttejä tavanomaista vähemmän. Toisaalta Uudellamaalla, etenkin pääkaupunkiseudulla, ja Keski-Lapissa lumensyvyys on laajalti tavanomainen.

    ”Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa lunta on tällä hetkellä useita kymmeniä senttejä tavanomaista vähemmän.”

    Eevi Silvennoinen

    Tänään torstaina lumikuuroja liikkuu etenkin Lapissa ja aamulla myös maan lounaisosassa. Lunta kuitenkin kertyy varsin vaatimattomasti, eikä lumensyvyys ole muuttumassa. Pilvisyys on pääosin runsasta, mutta pilvipeite voi rakoilla erityisesti maan itä- ja länsiosassa. Päivällä lämpötila on koko maassa noin -10 ja -15 asteen välillä.

    Enemmän lunta voidaan mahdollisesti saada loppuviikosta, kun matalapaineita liikkuu Suomen lähialueilla. Sitä, missä päin maata lunta kertyy eniten, on vielä vaikea sanoa. Matalapaineiden reitit ehtivät vielä muuttua useita kertoja ennen viikonloppua.

    Eevi Silvennoinen

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Poikkeuksellisen kylmä sää lisäsi tammikuussa lämmityksen tarvetta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Energia | Tammikuussa käytettiin ennätyksellisen paljon sähköä, kertoo Energiateollisuus

    • Koko maassa ollaan alkavalla viikolla mukavissa pakkaslukemissa.

      Yhteiskunta | Talvilomaviikon sää näyttää hyvältä ulkoiluun

    • Tykkylumi on aiheuttanut sähkökatkoja pohjoisessa.

      Sää | Pakkaset hellittävät koko maassa

    Artikkelin aiheet
    sää
    lumi
    hiihtoloma
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita