• 141-tavoitteista ei yksimielisyyttä

    Tuottajajärjestöjen ja valtion neuvottelut Etelä-Suomen maatalouden 141-tuesta kariutuivat tänään. Se merkitsee, että valtio päättää yksin tavoitteista, joilla se lähtee neuvottelemaan 141-tuen jatkosta EU-komission kanssa.
    Kuva: MT:n arkisto
    Uutiset
    11.9.201317:54
    MT toimitus

    MTK ei hyväksynyt valtion esitystä, koska se ei tuottajajärjestön mukaan vastaa Etelä-Suomen maatalouden tarpeita. MTK:n mukaan puutteita on sekä tulotukien tasossa että rakenteessa.

    Tuottajajärjestöille kovimpia paloja ovat sikojen ja siipikarjan tuet sekä valtion aikeet siirtää maidon ja naudanlihan tuet pelkästään EU:n cap-tuen varaan.

    MTK:n mielestä valtion tavoitteet eivät ole riittävät. Jos neuvotteluissa tyydytään niihin, maataloustuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitaan muita täydentäviä toimenpiteitä.

    141-tuki on Etelä-Suomen kotieläin- ja puutarhatalouden tukea, jota Suomi saa EU-liittymissopimuksen artiklan 141 mukaan maksaa kansallisista varoista EU:n cap-tukien lisäksi. Perusteena ovat EU:hun liittymisen aiheuttamat vaikeudet, käytännössä Suomen pohjoiset olot. Tuen jatkumisesta on määräajoin neuvoteltava EU-komission kanssa.

    Pohjois-Suomessa tukea maksetaan oman artiklan 142 perusteella.

    Artikkelin aiheet
    141-tuki
    MTK
    maatalous
    Etelä-Suomi
    EU-komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle