• Verottaja kannustaa: täydennä ilmoitus verkossa ja kerralla kuntoon

    Huhtikuun alussa yli viisi miljoonaa veronmaksajaa saa postia verottajalta. Esitäytettyjen veroilmoitusten viimeinen palautuspäivä on joko 4.5. tai 13.5. Päivämäärä löytyy ilmoituksen oikeasta yläkulmasta.
    Mätkyjen maksupäivät ovat 25.11.2016 ja 1.2.2017.
    Mätkyjen maksupäivät ovat 25.11.2016 ja 1.2.2017. Kuva: Vero
    Uutiset
    23.3.201611:30
    Maija Ala-Siurua

    Verottaja kannustaa täydentämään esitäytetyn veroilmoituksen verkossa. Veroilmoitus verkossa -palvelu ohjaa ilmoittamaan tiedot oikeassa muodossa. Palvelu myös kuittaa, kun ilmoitus on onnistuneesti lähtenyt. Viimeiseen palautuspäivään saakka tietoja voi täydentää ja lähettää uudelleen.

    Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

    Verottaja lähettää huhtikuun aikana esitäytetyn veroilmoituksen yli viidelle miljoonalle veronmaksajalle. Kaikkien täytyy tarkistaa veroilmoitus, mutta jos siinä ei ole korjattavaa tai täydennettävää, sitä ei tarvitse palauttaa.

    Viime vuonna 1,4 miljoonaa suomalaista täydensi ilmoitustaan. Tyypillisiä puuttuvia tietoja ovat matkakulut ja kotitalousvähennys.

    Esitäytettyjen veroilmoitusten viimeinen palautuspäivä on joko 4.5. tai 13.5. Päivämäärä löytyy ilmoituksen oikeasta yläkulmasta.

    Mikäli tekee esitäytettyyn veroilmoitukseen korjauksia, uusi verotuspäätös ja mahdolliset tilisiirtolomakkeet tulevat postitse lokakuun loppuun mennessä. Alkuperäinen verotuspäätös ja tilisiirtolomakkeet ovat lopullisia, jos veroilmoituksessa ei ole korjattavaa.

    Veronpalautukset maksetaan veroilmoituksessa ilmoitetulle tilille marraskuun lopussa. Jäännösveron eli mätkyjen maksupäivät ovat 25.11.2016 ja 1.2.2017.

    Apua veroilmoituksen täyttämiseen:

    Puhelimitse arkisin klo 9–16.15 numerossa 020 697 002.

    Vero.fi Chat ja Vastauspankki auttavat löytämään oikeat vastaukset.

    Verohallinto opastaa senioreita veroilmoituksen tekemisessä yhteistyössä Marttojen kanssa

    Artikkelin aiheet
    veroilmoitus
    Verohallinto
    verotus
    tulovero
    veroilmoitus verkossa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle