• KKV: Valio vahingoitti myös pieniä kotimaisia meijereitä

    Mikäli Valio olisi onnistunut ajamaan Arlan pois markkinoilta, olisi se todennäköisesti johtanut myös pienten suomalaisten meijereiden konkursseihin, perustelee Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV päätöstään rangaista Valiota 70 miljoonan euron sakoilla.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    30.6.201418:25
    MT toimitus

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston KKV:n mukaan Valiolle napsautettu 70 miljoonan euron sakko maidon saalistushinnoittelusta pelasti Suomen Valion monopolilta.

    ”Mikäli Valion saalistushinnoittelustrategia olisi onnistunut, Valion kilpailijat perusmaitomarkkinoilla olisivat joutuneet supistamaan tai jopa lopettamaan kokonaan perusmaitojen tuotannon. Perusmaitojen tuotanto on monille meijereille elinehto, minkä vuoksi saalistus olisi johtanut todennäköisesti myös kokonaisten meijereiden konkursseihin”, KKV kirjoittaa yhdeksi perusteeksi päätökselleen.

    Arlan ajaminen pois markkinoilta olisi johtanut Valion monopoliin maitomarkkinoilla. KKV:n mukaan Valion markkinoiden sulkemiseen tähtäävä strategia vaikutti suoraan myös alalla toimiviin yrityksiin kuten Osuuskuntiin Satamaito ja Maitokolmio sekä Juustoportti ILO.

    Markkinaoikeus oli KKV:n kanssa samaa mieltä siitä, että vaihtoehtoa, jossa hintakilpailu perusmaitojen markkinoilla olisi jatkunut ilman viraston puuttumista asiaa, ei ollut olemassa.

    Artikkelin aiheet
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    Valio
    Arla
    maitomarkkinat
    saalistushinnoittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria