• Vihreiden Kari haluaa Suomesta kasvisruuan kärkimaan: "Jatkuvan lihankulutuksen kasvamisen ongelmat on vihdoin myönnettävä"

    Karin mielestä Suomen pitäisi olla edelläkävijä siinä, miten ruokapolitiikka nähdään osana ympäristöpolitiikkaa.
    Karin mielestä Suomen pitäisi olla edelläkävijä siinä, miten ruokapolitiikka nähdään osana ympäristöpolitiikkaa. Kansanedustaja uskoo, että Suomesta voi tulla kestävän tuotannon ja kasvisruuan kärkimaa. Hänen mukaansa yhteiskunnan tehtävänä on tukea vastuullista toimintaa.
    Karin mielestä Suomen pitäisi olla edelläkävijä siinä, miten ruokapolitiikka nähdään osana ympäristöpolitiikkaa. Kansanedustaja uskoo, että Suomesta voi tulla kestävän tuotannon ja kasvisruuan kärkimaa. Hänen mukaansa yhteiskunnan tehtävänä on tukea vastuullista toimintaa. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Uutiset
    26.7.201823:58
    Matti Tuominen

    Vihreiden kansanedustaja Emma Kari toivoo, että Suomi ottaisi tavoitteekseen kasvisruuan edistämisen ja nousisi kasvisruuan kärkimaaksi.

    “Itämeren tila, metsäpalot ja helleaalto ovat herättäneet ihmiset pohtimaan vastuutamme ympäristöstä. Jatkuvan lihankulutuksen kasvamisen ongelmat on vihdoin myönnettävä. Ilmastovaikutusten vähentämisessä on pystytty tekemään monella sektorilla paljon, mutta ruoantuotannossa ei ole samaa edistystä", Kari toteaa tiedotteessa

    Karin mielestä Suomen pitäisi olla edelläkävijä siinä, miten ruokapolitiikka nähdään osana ympäristöpolitiikkaa. Kansanedustaja uskoo, että Suomesta voi tulla kestävän tuotannon ja kasvisruuan kärkimaa. Hänen mukaansa yhteiskunnan tehtävänä on tukea vastuullista toimintaa.

    "Suomen on suunnattava tukia kasvisperäisen tuotannon osuuden kasvattamiseen. Samalla kasvisruokaa on selkeästi suosittava julkisissa hankinnoissa. Kasvisruuan osuuden kasvattaminen on järkevää niin terveydellisistä kuin ympäristösyistä”, hän linjaa.

    Kysymys ei kuitenkaan ole kansanedustajan mielestä siitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä kasvissyöjiksi. Pikemminkin kyse on siitä, että ihmisten kannattaa syödä vähemmän, laadukkaampaa ja eettisempää lihaa ja samalla lisätä kasvisperäisen ruuan syöntiä.

    Kari toivoo myös toimia sen puolesta, että lihantuontia voitaisiin rajoittaa maista, joiden eläinsuojeluvaatimukset eivät vastaa Suomen vaatimuksia.

    Artikkelin aiheet
    Emma Kari
    Vihreät
    kasvisruoka
    ruokapolitiikka
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle