• ”Käyrä kävi aika korkealla”

    Uutiset
    12.6.201316:00
    Janne Impiö

    Sysmän Ravioskorven kylällä toimiva Sirpa ja Jukka Heinosen maitotila tuottaa 65 lypsävän voimin vuodessa 550 000 litraa maitoa. Osa tuotannosta, noin 20 000 litraa myydään raakamaitona seudun isoihin marketteihin ja lähiruokatoreille.

    Maito pullotetaan puolen litran erissä navetan yhteyteen rakennetussa tilassa. Ternimaitoa tila tuottaa 10 000 litraa. Se pakastetaan ja myydään eteenpäin kauppoihin.

    ”Suoramyynnistä tilamme saa aika mukavasti lisää liikevaihtoa”, sanoo Sirpa Heinonen.

    ”Ei pullotusluvan saaminen ollut niin vaikea juttu, kuten ensin ajattelin”, hän lisää.

    Ilman kansallista maataloustukea, 141-tukea, ja muita EU-tukia tilan pyörittäminen ei olisi mahdollista, arvioi yrittäjäpariskunta. Ministeri Jari Koskisen (kok.) lehtikirjoitusta luettiin myös Heinosten kahvipöydässä.

    ”Käyrä kävi aika korkealla. Tämän lisäksi vettä vielä satoi ja rehut oli ajamatta. Ei kirjoitus tunnelmaa nostanut”, Heinonen sanoo.

    Pienikin tukimenetys heikentäisi tilan kannattavuutta entisestään, arvioi Jukka Heinonen. Terveiset menivät myös samalla MTK:n johdolle. Juha Marttila totesikin, että tukimenetyksiä ei voi enää hyväksyä.

    ”Raha liikkuu nyt markkinoilla. Sieltä pitää saada lisää tuloa”, kommentoi Marttila.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidontuotanto
    maitotila
    raakamaito
    maataloustuki
    Sysmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria