• Keskustan Kurvinen on huolissaan koulukyydeistä: "Tiet ovat olleet niin huonossa kunnossa, että väylää ei voi käyttää"

    Ammattiliikenne on ollut liukkauden kanssa vaikeuksissa muutenkin.
    Koulukyydit ja maitoautot kärsivät huonosti auratuista sivuteistä.
    Koulukyydit ja maitoautot kärsivät huonosti auratuista sivuteistä. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    27.1.201815:55
    Terhi Pape-Mustonen

    Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta jätti perjantaina eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen koskien teiden talvikunnossapitoa ja koulukuljetuksia liukkailla keleillä Etelä-Pohjanmaalla.

    Kurvisen mukaan teiden talvikunnossapito on tuottanut alkutalvesta suurta huolta erityisesti koululaisille, heidän vanhemmilleen ja opettajille.

    "Etelä-Pohjanmaan maakunnassa on ollut useita tilanteita, joissa tiet ovat olleet niin huonossa kunnossa, että väylää ei yksinkertaisesti ole pystynyt käyttämään. Erityisesti on tärkeä huomata, että raskas ammattiliikenne niin elinkeinoelämän kuljetuksissa kuin henkilöliikenteessä on vielä herkempi liukkaudelle kuin yksityisautot", Kurvinen sanoo.

    Kurvinen painottaa, että erityisen suurta huolta ovat aiheuttaneet koulukuljetukset, joita ei ole voitu toteuttaa liukkaan kelin vuoksi.

    Koululaisliikenteen linjojen lisäksi myös muu paikallisliikenne on ollut myöhässä tai reittiä ei ole yksikertaisesti pystytty ajamaan ollenkaan.

    "Koulukuljetusreiteillä, joita ei voida turvallisuussyistä ajaa, oppilaat ovat joutuneet jäämään kotiin ja siten olemaan poissa koulusta. Tämä vaarantaa perusopetuslaissa säädettyä ja perustuslaissakin turvattua tasa-arvoista perusopetuksen toteutumista kaikille lapsille ja nuorille ja estää heidän oppivelvollisuutensa suorittamista", Kurvinen toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Antti Kurvinen
    koulukuljetus
    talvikunnossapito
    Etelä-Pohjanmaa
    liukkaus teillä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria