• Unkarin Orban tapasi Putinin Kiinassa – ”On korkea aika myöntää että itse EU-jäsenvaltion johtaja on turvallisuusuhka”

    EU on ollut jo pitkään huolissaan oikeusvaltiokehityksestä Unkarissa. Viktor Orban on ainoa kokoukseen osallistuva eurooppalainen valtionjohtaja.
    Unkarin pääministeri Viktor Orban ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Kiinassa. Kuvan on välittänyt Venäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik, eikä kuvan aitoutta ole voitu todentaa. LEHTIKUVA/AFP.
    Unkarin pääministeri Viktor Orban ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Kiinassa. Kuvan on välittänyt Venäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik, eikä kuvan aitoutta ole voitu todentaa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    17.10.202314:53
    STT–AFP

    Unkarin pääministeri Viktor Orban on tavannut presidentti Vladimir Putinin Kiinassa, kertoo Unkarin hallinnon edustaja ja kansainvälisistä suhteista vastaava virkamies Zoltan Kovacs viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).

    Kovacsin jakamassa kuvassa näkyy, kun miehet kättelevät toisiaan. Tapaamisen vahvistaa myös Orbanin edustaja unkarilaismedia Telexille.

    Kovacsin mukaan Orban ja Putin keskustelivat muun muassa yhteistyöstä energia-asioissa.

    Orbanin tapaamista voi pitää jälleen yhtenä poikkeamana muun EU:n linjasta. Valtaosa länsijohtajista on vältellyt Putinin tapaamista ja ylipäätään mitään yhteistyötä Venäjän kanssa sen jälkeen, kun maa aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuussa 2022.

    Unkari on jatkanut venäläisen kaasun ostoa hyökkäyssodan jälkeenkin. Se on myös vastustanut venäläisen ydinvoiman lisäämistä EU:n pakotelistalle eikä lähettänyt aseapua Ukrainaan. Turkin ohella Unkari ei myöskään ole ratifionut Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

    EU on ollut jo pitkään huolissaan oikeusvaltiokehityksestä Unkarissa.

    ”Vaikka se olisi diplomaattisesti hankalaa, niin on korkea aika myöntää että itse EU-jäsenvaltion johtaja on turvallisuusuhka”, totesi Unkariin erikoistunut tutkija Annastiina Kallius X:ssä tapaamiseen viitaten.

    Putinin on tarkoitus tavata Kiinan presidentti Xi Jinping ja vahvistaa Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita.

    Putin saapui aiemmin tänään vierailulleen Kiinaan. Kyseessä on Putinin ensimmäinen suurvaltavierailu hyökkäyssodan alettua.

    AFP:n paikalla olleen toimittajan mukaan Putinin kone laskeutui lentokentälle Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin varhain tiistaina Suomen aikaa.

    Vierailullaan Putinin on tarkoitus tavata Kiinan presidentti Xi Jinping ja vahvistaa Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita.

    Kremlin mukaan johtajien on määrä kiinnittää keskusteluissa "erityistä huomiota kansainvälisiin ja alueellisiin kysymyksiin". Kreml ei tarkentanut asiaa tämän enempää tiedotteessaan.

    Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov saapui Pekingiin jo maanantaina.

    Kansainvälisen pidätysmääräyksen vuoksi Putin pystyy vierailemaan ulkomailla vain rajoitetusti. Kiina ei kuitenkaan ole pidätysmääräyksen piirissä.

    Putin osallistuu Pekingissä tänään alkavaan kaksipäiväiseen Vyö ja tie -foorumiin, johon on määrä osallistua edustajia yhteensä 130 maasta. Orban on ainoa eurooppalainen valtiojohtaja, joka osallistuu kokoukseen.

    Foorumi järjestetään kymmenvuotiaan Kiinan Vyö ja tie -hankkeen kunniaksi, joka tunnetaan myös nimellä uusi silkkitie.

    Venäjän mukaan Putinin ja Xin on määrä keskustella kyseisen foorumin yhteydessä huomenna keskiviikkona.

    Putin on poistunut Venäjältä vain muutamia kertoja Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaan. Kansainvälisen pidätysmääräyksen vuoksi Putin pystyy vierailemaan ulkomailla vain rajoitetusti. Kiina ei kuitenkaan ole Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) antaman pidätysmääräyksen piirissä.

    Venäjä on kehottanut osapuolia tulitaukoon Israelin ja Gazan konfliktissa.

    Foorumin alkaessa maailman katseet ovat kääntyneinä uudelleen leimahtaneeseen konfliktiin Israelissa.

    Kiina on tuominnut Israelin kostoiskut Gazaan ”itsepuolustuksen ylittävinä” toimina ja vaatinut Israelia lopettamaan kaikkien Gazan asukkaiden rankaisemisen äärijärjestö Hamasin yllätyshyökkäyksestä lauantaina 7. lokakuuta.

    Länsimaat ovat kuitenkin arvostelleet Kiinaa siitä, ettei se ole nimennyt Hamasia Israelin ja Gazan konfliktia koskevissa lausunnoissaan.

    Venäjä puolestaan on kehottanut osapuolia tulitaukoon Israelin ja Gazan konfliktissa. Kremlin edustajan mukaan osapuolten on lopetettava taistelut ja haettava poliittista ratkaisua.

    Lisää aiheesta
    • Israelin iskuissa on tuhoutunut kokonaisia naapurustoja ja niissä on saanut surmansa yli 2 700 ihmistä, joista suurimman osan arvioidaan olleen palestiinalaissiviilejä. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka ja talous | ”Toivomme, että Suomi ei tule olemaan väärällä puolella historiaa” —Asiantuntijoiden joukko vetoaa presidenttiin, jotta Gazaan saataisiin välitön tulitauko

    • Israelin asevoimat on kehottanut Gazan kaistan pohjoisosien asukkaita pakenemaan etelään odotetun maahyökkäyksen tieltä. LEHTIKUVA / AFP .

      Ulkomaat | Lähi-itä on kuilun partaalla, varoittaa YK:n pääsihteeri – ”Panttivankien vapautus ja avustuslähetysten salliminen moraalisia velvoitteita”

    • Israel on käskenyt Gazan pohjoisosan yli miljoonaa siviiliä evakuoitumaan alueelta odotetun maahyökkäyksen alta. Kuva Israelin ilmaiskusta Gazan pohjoisosaan lauantaina. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Gazassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria