• 1700-luvun kauppalaivatkuljettivat ylellisyyttä

    Uutiset
    27.4.201216:00
    MT toimitus

    Nauvon arvaamattomat vedet koituivat kohti Pietaria purjehtineiden kauppalaivojen kohtaloksi. St. Mikael upposi vuonna 1747 ja Vrouw Maria 1771.

    Vrouw Marian lastissa oli Katariina Suuren hankkimia maalauksia, St. Mikaelilla puolestaan Meissenin posliinia, taskukelloja, kultaisia nuuskarasioita, keisarinna Elisabetille tarkoitetut hevoskärryt sekä muita ylellisiä esineitä.

    Merikeskus Vellamon näyttely kertoo hylyistä löydettyjen lastien välityksellä oman aikansa kaupankäynnistä Itämerellä. Ylellisyystuotteiden lisäksi laivat kuljettivat myös muun muassa kahvia, kalaa, tupakkaa, kukkasipuleita, juustoa, väriaineita ja kankaita.

    Näyttelyssä kuljetaan St. Mikaelin ja Vrouw Marian mukana 1700-luvun lopun Amsterdamista laivojen haaksirikkoihin ja niiden jälkeisiin tapahtumiin sekä kerrotaan simulaation avulla hylkyjen löytymisestä.

    Näyttelyä täydentävät hollantilaisista museoista lainatut aikakauden maalaukset.

    MT

    Mereen menetetyt – Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina. Merikeskus Vellamossa Kotkassa 2.12. asti.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vrouw Maria
    St. Mikael
    Merikeskus Vellamo
    hylky
    1700-luvun kaupankäynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle