• Setelirahoitus olisi ratkaisu

    Uutiset
    24.2.201415:00
    MT toimitus

    Tulisiko keskuspankille palauttaa valtioiden suora setelirahoitusoikeus? Julkisessa keskustelussa lähes ainoana vaihtoehtona velkaongelman ratkaisuun on nähty sisäinen devalvaatio leikkauksineen ja palkanalennuksineen.

    Kysymys on ajankohtainen nyt, kun olemme saaneet Islannista uutisia, että he ovat tehneet kaiken lähes päinvastoin kuin EU:ssa ja Suomessa. Sen seurauksena Islannin talous on lähtenyt nousuun ja työttömyysastekin on jo laskenut neljään prosenttiin.

    Islannin pääministerin Gunnlaugssonin mukaan hänen kautensa tärkein tavoite on uudistaa islantilaista hyvinvointivaltiota.

    Rakenneuudistus siis näyttää etenevän Islannissa päinvastaiseen suuntaan kuin Suomessa. Islannin malli on saanut kehuja kansainväliseltä valuuttarahasto IMF:ltä. Reaalitalouden elvytys näyttää siis toimivan Islannissa.

    Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa on keskuspankilla on oikeus valtion suoraan setelirahoitukseen.

    Kunkin maan keskuspankki käyttää oikeuttaan enemmän tai vähemmän reaalitalouteenkin. Myös presidentti Kekkonen käytti tätä työvälinettä hyvinvointivaltion rakentamiseen ja turvaamiseen. EKP:lla tätä mandaattia ei ole.

    Laajentamalla EKP:n mandaattia ja antamalla keskuspankille oikeuden ostaa suoraan jäsenmaiden velkakirjoja, antaisimme valtioille mahdollisuuden harjoittaa reaalitaloutta tervehdyttävää finanssipolitiikkaa julkisen kulutuksen ja investointien avulla.

    Avoin ja tasapuolinen keskustelu on tarpeen varmistuaksemme siitä, että kaikki vaihtoehdot ovat käsiteltyjä ennen päätöksiä, joissa kajotaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteisiin.

    Millaiseen yhteiskuntamalliin Suomi pyrkii? Voisimmeko seurata Islannin tietä? Onnistuuko se nyt käytössä olevilla keinoilla?

    Voisimmeko setelirahoituksen avulla käynnistää elvytyksen ja säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet, välttäen kotimaista kysyntää alentavat leikkaukset?

    Juha Juoni

    Occupy Money Movement

    Helsinki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    setelirahoitus
    rahapolitiikka
    Islanti
    EKP
    hyvinvointiyhteiskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria