• Sellulle kysyntää

    Uutiset
    29.6.201516:00
    MT toimitus

    Suomalaiseen selluteollisuuteen on suunnitteilla jätti-investointeja.

    Suomessa tuotettiin viime vuonna noin 7,5 miljoonaa tonnia sellua. Jos suunnitellut investoinnit toteutuvat, kapasiteetti kasvaa lähes puolella.

    Tuotannon kasvulle on katetta, sillä

    suomalaissellulle näyttäisi riittävän kysyntää maailmalla (MT 26.6.)

    Johtaja Suvi Anttila Pöyry Consultingilta arvioi pitkäkuituisen havusellun kysynnän kasvavan Aasiassa. Kasvuvauhti on luja etenkin Kiinassa, missä kuidusta alkaa olla pulaa, kun maata tarvitaan ruuantuotantoon.

    Aasian markkinoiden odotetaan melkein kaksinkertaistuvan seuraavan viidentoista vuoden aikana. Jos Intia ja Kaakkois-Aasia seuraavat Kiinaa vaurastumisessa, mahdollisia uusia sellutuotteiden kuluttajia on miljardeja.

    Suomalainen sellu kiinnostaa aasialaisia ostajia, sillä pohjoisista havupuista saatava pitkäkuitusellu parantaa sellutuotteiden lujuutta. Puolet suomalaistuotannosta on nyt pitkäkuituista sellua.

    Sellusta valmistetaan paperin lisäksi erilaisia kertakäyttötuotteita. Kehittyvien maiden vaurastuminen näkyy esimerkiksi vessapaperin kysynnän lisääntymisenä. Myös muut kertakäyttötuotteet houkuttelevat yhä useampia kuluttajia.

    Suomalaissellun kysyntä maailmalla ja selluntuotannon kasvu kotimaassa lisäävät suomalaisen havupuun tarvetta, sillä sellutehtaat käyttävät paljon puuta.

    Jos kaikki selluinvestoinnit toteutuvat, teollisen ainespuun vuosittainen käyttö nousee 77 miljoonaan kuutioon. Tähän huutoon kannattaa suomalaisten metsänomistajien vastata.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sellu
    selluteollisuus
    Suomi
    Aasia
    metsätalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria