• Anttilan konkurssipesän pienvelkojat saamassa osuutensa syyskuun alkupuolella – suurin osa yksityishenkilöitä

    Pienvelkojia on noin 1 700, joista suurin osa on yksityishenkilöitä.
    Pienvelkojia on noin 1 700, joista suurin osa on yksityishenkilöitä. Pienvelkojiksi käsitetään velkojat, joiden saatavat ovat alle 5 000 euroa. Arkistokuva.
    Pienvelkojia on noin 1 700, joista suurin osa on yksityishenkilöitä. Pienvelkojiksi käsitetään velkojat, joiden saatavat ovat alle 5 000 euroa. Arkistokuva. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset
    26.8.201914:29
    STT

    Tavarataloyhtiö Anttilan konkurssipesästä pyritään maksamaan pienvelkojille heidän jako-osuutensa syyskuun alkupuoleen mennessä, kertoo pesänhoitaja Mikko Tiilikka.

    Hänen mukaansa valtaosa pienvelkojista on tyytynyt siihen, että he saavat Anttilan konkurssipesästä puolet saatavistaan.

    Pienvelkojia on noin 1 700, joista suurin osa on yksityishenkilöitä. Joukossa on kuitenkin myös yrityksiä. Pienvelkojiksi käsitetään velkojat, joiden saatavat ovat vähemmän kuin 5 000 euroa.

    Tiilikka kertoo, että Anttilan konkurssipesän selvittely kestää vielä joitakin vuosia. Asiasta on vireillä oikeudenkäyntejä, joista osa ei ole vielä edes alkanut.

    Anttila meni konkurssiin heinäkuussa 2016. Kalle Anttilan 1950-luvulla perustama halpatavarataloyhtiö ajautui tappiokierteeseen tällä vuosikymmenellä.

    Artikkelin aiheet
    Anttila
    konkurssipesä
    velkojat
    oikeudenkäynti
    yritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle