• AJANKOHTAISTA LUONNOSSA Iloisia perhetapahtumia

    Uutiset
    7.6.201316:00
    SARI KANTINKOSKI

    Kevät on otollinen aika lisääntymiseen, sillä poikasille on tarjolla runsaasti ravintoa.

    Ensimmäiset valkohäntäpeuran vasat syntyvät jo näin kesäkuun alussa. Naaras kantaa noin seitsemän kuukautta. Tavallisesti se synnyttää kaksoset, toisinaan myös kolmoset. Nelosten syntyminen on hyvin harvinaista, ja tavallisesti osa niistä menehtyy.

    Ensisynnyttäjä saa yleensä vain yhden jälkeläisen.

    Valkohäntäpeuran vasat ovat punertavan ruskeita. Aluksi vasat ovat täplikkäitä, mutta vähitellen täplikkyys katoaa.

    Elämänsä alkutaipaleella vasa viettää aikaansa piilossa heinikon tai korkean kasvillisuuden suojissa. Imettämään saapuessaan naaras kutsuu vasaa luokseen, ja ruokailun päätteeksi emo puhdistaa vasan nuolemalla.

    Lähes hajuton tai hyvin miedon hajuinen vasa sulautuu erinomaisesti ympäristöönsä.

    Yksinäinen, kasvillisuuden suojissa piilotteleva valkohäntäpeuran vasa ei ole hylätty, vaan sen emo saattaa hyvinkin oleilla jossain lähistöllä.

    Muutaman viikon ikäinen valkohäntäpeuran vasa alkaa seurata tiiviimmin emoaan ja tutustua vähitellen kasviravintoon. Tavallisesti naaras imettää vasaa noin neljä kuukautta, mutta yksilölliset erot ovat tässä hyvinkin suuria.

    Varovasti pellon reunassa tarkkailevaa naarasta kannattaa jäädä hetkeksi seuraamaan riittävän välimatkan päästä. Häiriöttömän katselun voi varmistaa varustautumalla kiikareilla, sillä emo on mahdollisesti menossa vasojen luo. Pienokaisten ruokailuhetki on sykähdyttävä näky!

    SARI KANTINKOSKI

    Kirjoittaja opiskelee luontokartoittajaksi. Hän kertoo ajankohtaisista luontoasioista tällä palstalla noin kahden viikon välein.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    valkohäntäpeura
    vasat
    lisääntyminen
    kevät
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria