• Kansallisen tuen ratkaisu leikkaa pohjoisen hehtaaritukia

    Uutiset
    19.12.201415:00
    Niklas Holmberg

    Maatalouden kansallinen tukiratkaisu rokottaa eniten pohjoisen C-alueiden yleistä hehtaaritukea ja nuorten viljelijöiden hehtaaritukea. Tukitasot nousevat kuitenkin edelleen pohjoiseen mentäessä.

    Pienempiä leikkauksia tulee C-alueen hevostukiin, kasvihuoneille ja sika- ja siipikarjatiloille. Vehnän ja rukiin hehtaaritukea leikataan, mutta rukiin osalta se paikataan EU-tuella.

    Pohjoisen maito- ja nautatuet säilyvät ennallaan. Etelässä ne korvataan aiemman päätöksen mukaisesti EU:n tuotantoon sidotuilla tuilla.

    Muut etelän kansalliset tuet maksetaan täysimääräisesti EU:n sallimissa rajoissa.

    MTK:n johtokunta hyväksyi tukiratkaisun torstaina. Ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC päätyi samaan tulokseen keskiviikkona.

    ”Tiukkoina aikoina ei tämän parempaan pystytty. Ratkaisevat lisärahat löytyivät loppumetreillä. Ilman niitä sopimusta ei olisi voitu hyväksyä”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

    Ratkaisu leikkaa maatalouden kansallista tukea 19 miljoonaa euroa. Neuvottelujen loppuvaiheessa maa- ja metsätalousministeriö onnistui löytämään 6 miljoonaa euroa lisärahaa, mikä pienensi leikkausta alunperin suunnitellusta 25 miljoonasta.

    ”En muista, että aikaisemmin olisi löydetty niin isoa rahaa kehysten ulkopuolelta. Iso valinta oli, leikataanko kaikkia tukia juustohöylällä vai yleistä hehtaaritukea enemmän”, Marttila kertoo.

    Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan maatalouden tukisumma ei kokonaisuudessaan vähene ensi vuonna, kun otetaan huomioon Venäjä-kriisin takia tehdyt erityistukiratkaisut.

    Kansallista kriisitukea maksetaan vajaat 20 miljoonaa euroa ja EU:n Venäjä-korvauksia 10,7 miljoonaa.

    Kansallisesta rahasta 3,7 miljoonaa euroa menee sikatiloille, 5 miljoonaa Etelä-Suomen maitotiloille ja 10,9 miljoonaa Pohjois-Suomen maitotiloille. Painotus suosii hieman etelän maidontuottajia.

    EU:n maksamat korvaukset jaetaan tasan etelän ja pohjoisen maidontuottajille.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouden tuki
    C-alue
    MTK
    Juha Marttila
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle