• Englannissa kielletään yli kuuden ihmisen kokoontumiset – raja saa ylittyä työpaikoilla, häissä ja joukkueurheilussa

    Britanniassa on viime päivinä raportoitu jopa 3 000 uutta koronatartuntaa päivässä.
    Englannin koronavirustilanne on alkanut kehittyä yhä huonompaan suuntaan. Lehtikuva/AFP
    Englannin koronavirustilanne on alkanut kehittyä yhä huonompaan suuntaan. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    9.9.202016:35
    STT

    Britannian hallitus tiukentaa kokoontumisia koskevia säännöksiä Englannissa, koska maan koronavirustilanne on alkanut kehittyä yhä huonompaan suuntaan. Maanantaina voimaan tuleva lainsäädäntö määrää, että sosiaalisissa tapaamisissa saa olla korkeintaan kuusi osanottajaa, kun aiempi yläraja on ollut 30 henkilöä.

    Sääntöön tulee kuitenkin poikkeuksia. Kuuden henkilön raja saa ylittyä suurperheissä, häissä, hautajaisissa, joukkueurheilussa, työpaikoilla ja opetuksessa.

    Britanniassa on viime päivinä raportoitu jopa 3 000 uutta koronatartuntaa päivässä ja taudin pelätään olevan ryöstäytymässä käsistä. Terveysministeri Matt Hancockin mukaan tartunnat ovat levinneet erityisesti nuorten eli 20–30-vuotiaiden keskuudessa. Vaikka nuoret yleensä sairastuvat vain lievästi, voivat he tartuttaa iäkkäämpiä, Hancock varoitti.

    Hallitus määräsi voimaan Manchesterin lähellä sijaitsevassa Boltonissa ylimääräisiä rajoituksia, koska tartunnat ovat olleet siellä erityisen kovassa nousussa. Ravintolat ja pubit saavat myydä ruokaa vain ulos, ja aukioloaikoja rajoitettiin.

    Artikkelin aiheet
    englanti
    koronavirus
    kokoontumisrajoitus
    britannia
    Matt Hancock
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle