• Viking Line aloittaa yt-neuvottelut – jopa 200:aa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen

    Matkustaminen laivoilla on vähentynyt koronaviruksen ja siihen liittyvien rajoitusten takia.
    Suomen osalta yt-neuvottelut koskevat myös Ahvenanmaata. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Suomen osalta yt-neuvottelut koskevat myös Ahvenanmaata. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    24.8.202013:05
    STT

    Viking Line aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 1. syyskuuta. Neuvottelut koskevat yhtiön koko noin 570 työntekijän maahenkilöstöä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Suomen osalta yt-neuvottelut koskevat myös Ahvenanmaata.

    Viking Line kertoo tiedotteessa, että neuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 200 työntekijän osa-aikaistamiseen, lomauttamiseen tai irtisanomiseen. Neuvotteluidenarvioidaan kestävän kuusi viikkoa.

    Yhtiön mukaan koronaviruspandemia on heikentänyt vakavasti konsernin toimintaedellytyksiä.

    Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses sanoo tiedotteessa, että maaliskuusta alkaen toimintaa ovat leimanneet matkustusrajoitukset, joiden seurauksena matkustaminen on vähentynyt.

    "Rajoituksista on edelleen voimassa Viking Linen osalta olennaisin, Suomen ja Ruotsin välistä matkustamista koskevat rajoitukset. Vaikutus kansainvälisillä markkinoilla on myös ollut merkittävä", Hanses sanoo.

    Hän lisää, että nykytilanteessa on vaikea arvioida, kuinka kauan koronaviruspandemia tulee kestämään ja miten se vaikuttaa tulokseen, rahoitusasemaan ja kassavirtaan tulevaisuudessa.

    "Tässä haasteellisessa tilanteessa sopeuttamistoimet ovat valitettavasti välttämättömiä yhtiön tulevaisuuden toimintaedellytysten kannalta", Hanses sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Viking Line
    yt-neuvottelut
    koronavirus
    matkustusrajoitukset
    meriliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria