• Europarlamentti lunasti paikkansa vallankäyttäjänä

    Joulukuun alussa 2009 voimaan tullut sopimus lisäsi merkittävästi europarlamentin valtaoikeuksia. Suomalaismeppien mielestä parlamentti on myös käyttänyt valtaansa. Mepit suuntaavat nyt kohti vaalikenttiä.
    Kuva: Niklas Holmberg
    Uutiset
    17.4.201409:00
    MT toimitus

    STRASBOURG (MT)

    Suomalaismepit ovat yhtä mieltä siitä, että Euroopan parlamentti lunastanut paikkansa todellisena vallankäyttäjänä.

    Tänään päättyvä parlamenttikausi on ollut ensimmäinen Lissabonin sopimuksen aikana. Joulukuun alussa 2009 voimaan tullut sopimus lisäsi merkittävästi europarlamentin valtaoikeuksia.

    ”Sanoisin, että Lissabonin sopimuksen haltuunotto on parlamentin tärkein saavutus”, SDP:n Mitro Repo sanoo.

    Keskustameppi Anneli Jäätteenmäki pitää myönteisenä sitä, päätöksenteko on parlamentissa avoimempaa, kun taas ministerien tekemät lehmänkaupat jäävät usein julkisuudelta piiloon.

    Vaalikauden aikana parlamentti ja jäsenmaiden ministereistä koostuva neuvosto ovat toistuvasti riidelleet valtaoikeuksista.

    Esimerkiksi maatalouspolitiikassa parlamentaarikot uhkasivat kaataa paketin moneen kertaan. Loppuen lopuksi mepit mukaan omia puumerkkejään.

    Seuraavaksi mepit suuntaavat vaalikentille. Uusi europarlamentti valitaan 22.–25.5. toukokuuta.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan parlamentti
    Lissabonin sopimus
    eurovaalit
    Mitro Repo
    Anneli Jäätteenmäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle