• Otkes: Pakokaasu aiheutti neljän ihmisen kuoleman omakotitalossa Kirkkonummen Veikkolassa – poliisin mukaan kyseessä vaikuttaa olleen tapaturma

    Suljetussa autotallissa oli käynnissä auto, ja pakokaasu levisi autotalliin ja myöhemmin omakotitaloon.
    Neljä ihmistä löydettiin maanantaina kuolleena omakotitalosta Kirkkonummella, poliisi kertoo. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen .
    Neljä ihmistä löydettiin maanantaina kuolleena omakotitalosta Kirkkonummella, poliisi kertoo. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen .  
    Uutiset|Autot
    5.1.202313:30
    STT–

    Pakokaasu aiheutti neljän ihmisen kuoleman omakotitalossa Kirkkonummen Veikkolassa joulukuussa, kerrotaan Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) selvityksessä.

    Suljetussa autotallissa oli käynnissä auto, ja pakokaasu levisi autotalliin ja myöhemmin omakotitaloon.

    ”Poliisi ei epäile rikosta. Alustavat tutkimustulokset oikeuslääkäriltä tukevat poliisin jo aiempia päätelmiä siitä, että kyseessä on ollut tapaturma”, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

    ”Emme edelleenkään epäile rikosta, vaikka tulemme varmistamaan tämän edelleen käynnissä olevalla taktisella tutkinnalla”, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Nina Kangas tiedotteessa.

    Iäkäs pariskunta, heidän yli 30-vuotias sukulaisensa sekä tämän niin ikään yli 30-vuotias ystävä löydettiin kuolleena omakotitalosta Kirkkonummen Veikkolasta maanantaina 19. joulukuuta.

    Heidän taintumisensa ja kuolemansa aiheutti pakokaasu ja erityisesti sen sisältämä häkä.

    Pariskunnan löysi heidän makuuhuoneestaan pariskunnan läheinen, kuvailee Otkes tapahtumien kulkua selvityksessään.

    Pian sen jälkeen löytyi autotallista nuorempi kaksikko. Toinen oli tallissa olleen auton kuljettajan paikalla ja toinen autotallin lattialla.

    Kaksikko oli mennyt autotalliin todennäköisesti sunnuntaina 18. joulukuuta. Heillä oli tekeillä auton kaiuttimien asennus. Jälkikäteen on voitu päätellä, että kaksikko piti tallissa käynnissä autoa.

    Otkesin mukaan autoa pidettiin käynnissä mahdollisesti musiikkilaitteiden sähköntarpeen vuoksi. Auton käynnissä pitämisen syy ei siis todennäköisesti ollut lämmittäminen, sillä autotallissa oli lämmitin.

    Autotalliin maanantaina mennyt poliisipartio totesi siellä pakokaasun hajua, mutta auto ei enää ollut käynnissä. Auton akku oli tyhjä ja polttoainetta jäljellä. Auto oli bensiinikäyttöinen ja yli 15 vuoden ikäinen.

    Autotallin ovessa oli ilmanvaihtoaukot. Savupatruunakokeen yhteydessä todettiin, että niistä virtasi ilmaa sisäänpäin, joten lisääntynyt pakokaasu ilmeisesti virtasi pääasiassa asunnon suuntaan.

    Otkes ei käynnistä tapahtuneesta tutkintaa.

    Poliisi jatkaa kuolemansyyn selvitystä. Rikoskomisario Nina Kangas kertoo, että tekninen tutkinta, jonka osana poliisi muun muassa teki rekonstruktion siitä, miten tilanne omakotitalossa on todennäköisesti edennyt, alkaa olla loppusuoralla.

    Kuolemansyytilastojen mukaan polttomoottorien häkäpäästöihin on kolmen viime vuoden aikana kuollut tapaturmaisesti vuosittain 1–2 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    kirkkonummi
    pakokaasu
    Otkes
    tapaturma
    omakotitalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla