
Heinä- ja elokuun aikana turvapaikanhakijoiden virta Suomeen on kasvanut moninkertaiseksi viime vuoteen verrattuna.
”Jos tämän kesän trendi jatkuu, kokonaisluku saattaa ylittää 15 000”, kertoi sisäministeri Petteri Orpo (kok.) tiedotustilaisuudessa torstaina.
Räjähtävä kasvu on asettanut vastaanottokeskukset koville. Viime viikolla Kirkkonummelle avattiin väliaikainen hätämajoitus, mutta lisää tarvitaan yhä.
”Viime viikolla oli päiviä, joina yhtenä päivänä oli lähes sata hakijaa”, Orpo huomauttaa.
Hallituksen sisällä oli erimielisyyksiä turvapaikanhakijoiden siirroista EU:n sisällä. Orpo kuitenkin huomauttaa, että Etelä-Euroopasta siirrettäviä on vain 400 vuodessa, epäolennainen luku kokonaismäärään suhteutettuna.
”On selvää, että hallitus etsii yhdessä haasteisiin vastauksia”, hän toteaa.
Vuonna 2015 Suomeen on pyrkinyt eniten Irakin, Somalian, Albanian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisia. Sisäministeri Orpon mukaan tärkein turvapaikanhakijoita vetävä tekijä on Suomen turvallisuus.
Orpo muistuttaa, että kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Lisäksi Suomestakin on aina lähdetty muualle paremman elämän perässä.
”Ei sellaista maailmaa ole, jossa me laitamme rajat kiinni.”
Parhaillaan on käynnissä neuvotteluja lukuisien kuntien kanssa uusien vastaanottokeskusten sijainnista. Päätös vaatii aina kohdekunnan hyväksynnän.
”Kirkkonummi oli aivan poikkeus. Ajateltiin, että vähäksi aikaa viedään, eikä se haittaa kuntaa. Kuntalaisia se on kuitenkin ilmeisesti haitannut”, kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.
Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat ottaneet käyttöön uuden mobiilimallin, jossa turvapaikanhakijoita matkustetaan haastattelemaan virastopaikkakuntien ulkopuolelle.