• ”Suomenluonto on kova juttu turkis-markkinoilla”

    Uutiset
    30.1.201515:00
    SAMI KARPPINEN

    Luonnonturkisten hyödyntäminen on ollut toistaiseksi vähäistä. Esimerkiksi supikoiria pyydystettiin viime vuonna noin 160 000, mutta vain murto-osa niistä päätyi hyötykäyttöön.

    Kysyntää luonnonturkiksille olisi. Italia, Kreikka, Saksa, Ranska sekä Korea ovat turkiksia Kurikassa jalostavan Modifur Oy:n Seija Halkolan mukaan maita, joissa Suomen luonto on erityisen kova juttu.

    ”Ostimme viime kaudella metsästäjiltä noin 4 000 supin ja 1 500 ketun nahkaa. Mielellämme tuplaisimme määrän tänä talvena. Luonnonturkiksia käytetään esimerkiksi huppujen reunuksissa, hihan suissa sekä kauluksissa”, Halkola kertoo.

    Jotta pienpetojen turkit saataisiin tehokkaammin hyötykäyttöön, Metsästäjäliitto on järjestänyt yhdessä Modifurin kanssa koulutuksia nahkojen käsittelystä.

    ”Nahkojen suolausta ei vielä kaikkialla tunneta. Metsästysseuroille suunnattuja tilaisuuksia oli viime vuoden puolella Keski-Suomessa, ja tällä viikolla ne jatkuvat Pohjanmaalla”, Halkola sanoo.

    Jos metsästäjä sitoutuu toimittamaan vähintään kolmekymmentä nahkaa kauden päätteeksi, Modifur tuo metsästäjälle säilömiseen sopivan tynnyrin sekä suolat. Myös kuljetukset hoituvat veloituksetta.

    ”Tarkastamme nahat ja maksamme kiinteän hinnan niiden koosta riippumatta. Tällä kaudella hyvälaatuisen supin hinta on 17 ja ketun 15 euroa. Näädän ja minkin hintoja emme osaa vielä varmuudella sanoa.”

    SAMI KARPPINEN

    Tällä kaudella hyvälaatuisen supin hinta on 17

    ja ketun 15 euroa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luonnonturkis
    turkisteollisuus
    metsästys
    supikoira
    kettu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria