
Mitä kiivaammin henkilö vastustaa geenimuunneltua ruokaa, sitä enemmän hän luulee asiasta tietävänsä. Todellinen tiedon määrä geenimuuntelun vastustajilla on kuitenkin heikko, selviää Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Yhdysvaltaiset tutkijat kysyivät yli 2 000 henkilöltä Yhdysvalloissa ja Euroopassa käsityksiä geenimuuntelusta. Sitten heidän tietojaan testattiin tieteestä yleisesti ja perinnöllisyydestä.
Paljastui, että todellisen tiedon määrä kiivaasti geenimuuntelua vastustavilla oli muita heikompi.
Tutkimus on linjassa aiempien kanssa, tutkimuksen päätekijä markkinoinnin professori Phil Fernbach Coloradon yliopistosta totesi tiedotteessa.
"Ääriajatukset usein kumpuavat siitä, että ihmiset luulevat ymmärtävänsä monimutkaisia asioita paremmin kuin oikeasti ymmärtävät", Fernbach kommentoi.
Ryhmä sai samankaltaisia tuloksia geeniterapiasta. Ilmastonmuutoksesta kysyttäessä kaava ei toistunut. Tutkijat arvelivat sen johtuvan ilmastonmuutoksen poliittisuudesta. Siinä oman ryhmän kanta on vahvempi kuin omat tiedot aiheesta.
Tutkijoiden mukaan oikean tiedon levittäminen jotain perusteetta kiivaasti vastustaville on vaikeaa, sillä uskoa käsitysten oikeellisuudesta on vaikea haastaa.
Tutkimus löytyy tästä.