• Turvapaikat määräaikaisiksi

    Uutiset
    21.10.201516:00
    MT toimitus

    Norja muuttaa turvapaikkaoikeuden viiden vuoden jaksoon. Tuon ajan jälkeen turvapaikan saaneet henkilöt palautetaan lähtömaahan, jos sen olosuhteet ovat parantuneet.

    Norja tekee uusia linjauksia myös perheiden yhdistämisiin. Kansainvälisen lain perusteella ei voitane estää perheenyhdistämisiä, mutta mitään velvollisuutta sen järjestämiseen ei ole.

    Näin siis menettelee maa, jolla on varallisuutta asukasta kohden saman verran kuin Suomella on velkaa. Suomen pääministerin kanta on päinvastainen. Lisää taakankantoa kurjistuvan kansan niskaan. Täyttäkää maa.

    Hyvistä toimenpiteistä ja suunnasta huolimatta Suomen tilanne ei ole vielä hallinnassa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Dusk varoittaakin EU-maita Venäjän Syyriaan tekemien ilmaiskujen aiheuttamasta uudesta pakolaisaallosta.

    Poliisin ja muiden järjestystä valvovien viranomaisten taakan ja rikollisuuden kasvaessa olisi tärkeää, että ko. henkilöiden palautus voisi tapahtua ilman suurempia hankaluuksia ja lakikikkailuja.

    Määräaikaisella oleskeluluvalla olisi myös rikollisuutta ennalta ehkäisevä vaikutus. Suomessa määräaika voisi olla lyhyempikin, esimerkiksi kolme vuotta.

    Reijo Paunonen

    Juva

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turvapaikka
    Norja
    maahanmuuttopolitiikka
    Suomi
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle