• Pakkanen on saanut hiihtokeskukset vauhtiin

    Hiihtokeskukset ovat lumentulon ja pakkasten ansiosta päässeet koko maassa avaamaan lisää rinteitä lomalaisten käyttöön.
    Uutiset
    28.12.201413:48
    MT toimitus

    Nyt on hyvä pakkanen. Päivittäin aukeaa lisää rinteitä, kertoi lauantaina yrittäjä Janne Uotila Kirkkonummella toimivasta Peuramaa Skistä.

    Samaa sanoi jämsäläisen Himoksen markkinointijohtaja Päivi Kuokkanen .

    Ilmatieteen laitoksen (IL) mukaan alkutalvi on ollut jopa harvinaisen vähäluminen. Lunta oli lähinnä vain Kainuussa, Lapissa ja Koillismaalla. Nyt sitä on länsirannikkoa lukuun ottamatta ainakin kymmenisen senttiä.

    Lumella ei kuitenkaan ole etenkään rinteiden kannalta yhtä suurta merkitystä kuin pakkasella.

    Tykithän meillä tekevät talven, Kuokkanen sanoo.

    Kävijämäärien kannalta lumella on kuitenkin merkitystä, huomauttaa Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti .

    ”Se laittaa ihmiset liikkeelle, kun lunta näkyy ikkunassa.”

    Pakkaset tosin lauhtunevat IL:n ennusteiden mukaan kunnolla uudenvuoden aatonaattona.

    Plussakeleillä rinteitä ei voida lumettaa, mutta Larilahti sanoo, että kerran lumetetut rinteet voidaan yleensä pitää auki. Tykkilunta riittäisi yleensä pitkälle kesään, mutta rinteet suljetaan, kun väki siirtyy kesäharrastuksiin.

    Urheilijat paikkaavat venäläisiä

    Anne Larilahden mukaan suurimmat laskettelukeskukset myös maan eteläosissa ovat avanneet ovensa viimeistään joulunaikaan. Hiihtokeskuksista kerrotaan, että väkeä on ollut melko paljon viime joulunaikaan verrattuna.

    Larilahti sanoo, että Keski-Euroopan huonon talviurheilusään takia Suomeen on tullut kilpaurheilijoita. Ruplan kurssin romahdus kuitenkin näkyy.

    ”Vielä pari viikkoa sitten oltiin sitä mieltä, että se ei tule vaikuttamaan. Meillä varauksia oli enemmänkin kuin viime vuonna.”

    Larilahti sanoo, että sen jälkeen puhelimet ovat pirisseet peruutuksia. Venäläisiä tulee ”huomattavasti aiempaa vähemmän”.

    Itä-Lapissa sijaitsevan Sallan hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Kari Koskimaa ei silti kuulosta huolestuneelta.

    ”Uutena ryhmänä on tullut brittejä. Tunturissa meillä on nyt paljon espanjalaisia. Venäläisiäkin tulee, ja tietenkin suomalaisia.”

    Artikkelin aiheet
    hiihtokeskukset
    pakkanen
    laskettelu
    matkailu
    talviurheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle