
Teollisuusliitto ilmoitti 28.12. poliittisesta lakosta, joka koskee yhteensä 23 toimipaikkaa Porvoossa ja Kokkolassa. Työtaistelut kestävät kaksi vuorokautta 1.–2.2.
Ammattiliitto Pro ilmoitti niin ikään samaan ajankohtaan sijoittuvasta poliittisesta lakosta, joka koskee Pron kemian ja teknologiateollisuuden toimihenkilöitä 14 toimipaikalla Kokkolassa ja Porvoossa.
Ay-liike koventaa panoksiaan, sillä menneen syksyn ja kuluvan talven ulosmarssit ja työnseisaukset eivät ole tuottaneet sen toivomaa tulosta.
”Kokkolan ja Kilpilahden teollisuusalueiden alasajo on raskas päätös, mutta sekin on vain varoituslaukaus”, sanoo teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto liiton tiedotteessa.
Hänen mukaansa työtaistelutoimia on luvassa lisää, ellei hallitus aloita ”aitoa keskustelua työelämäkysymyksistä”.
SAK:n viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemi on vaitonainen SAK:n alaisten liittojen aikeista. Hän toteaa vain, että tällä erää ei ole sellaisia suunnitelmia, joista annettaisiin enempää tietoa julkisuuteen.
Hallituksen toimia vastustavat työtaistelut alkoivat syyskuussa 2023 lyhyillä työnseisauksilla ja ulosmarsseilla.
Marras-joulukuussa SAK:n liitot ovat järjestäneet poliittisia lakkoja, joista näkyvin on ollut AKT:n lakko 14.12., joka pysäytti julkisen liikenteen suurissa kaupungeissa.
Poliittisten lakkojen lisäksi epävarmuutta työmarkkinoille luovat keväällä ja syksyllä päättyvät työehtosopimukset.
Esimerkiksi SAK:laisilta liitoilta päättyy kevään 2024 aikana yhteensä 18 työehtosopimusta.
Isot vientiliitot tavallisesti avaavat syksyn työmarkkinakierroksen. Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Teollisuusliiton työehtosopimus ja sopimuksen edellyttämä työrauha ovat voimassa 31.11.2024 saakka.