• Sote-valiokunnalta mietintö vammaispalvelulaista – valiokunta haluaa poistaa ikääntymisrajauksen ja tehdä poikkeuksellisen paljon muita muutoksia

    Sote-valiokunta on perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta muun muassa selkeyttänyt sitä, mitkä ovat vammaisille kuuluvia subjektiivisia oikeuksia.
    Sote-valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoi perjantaina vammaispalvelulakia koskevasta mietinnöstä tiedotustilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Sote-valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoi perjantaina vammaispalvelulakia koskevasta mietinnöstä tiedotustilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Politiikka
    17.2.202315:45
    STT

    Vammaispalvelulain uudistus saataneen nuijittua läpi tällä vaalikaudella, ja sen on tarkoitus tulla voimaan vielä tämän vuoden lokakuussa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä uudesta vammaispalvelulaista, mutta esittää siihen poikkeuksellisen paljon muutoksia.

    Asiasta kertoi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) toimittajille eduskunnassa.

    Sote-valiokunta on perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta muun muassa selkeyttänyt sitä, mitkä ovat vammaisille kuuluvia subjektiivisia oikeuksia. Lisäksi sote-valiokunta poisti hallituksen esityksessä olleen ikääntymisrajauksen.

    Hallituksen esityksessä ehdotettiin, että vammaispalvelulakia sovellettaisiin vain ihmisiin, joiden avun tai tuen tarve johtuisi muusta kuin iäkkäänä alkaneesta tyypillisestä iäkkäiden sairaudesta.

    Lisäksi Lohen mukaan hengityshalvauspotilaiden ylläpitokorvausta vastaava korvaus säilytetään tulevaisuudessakin. Myös perustuslakivaliokunta edellytti tätä.

    "Hengityshalvauspotilaiden määritelmää laajennetaan niin, että se kattaa kaikki ne, jotka ovat tänäkin päivän tuon korvauksen piirissä”, Lohi sanoo.

    Uudessa pykälässä määritellään kehitysvammaiselle oikeus työtoimintaan ja siihen liittyvät matkat pääosin maksuttomiksi.

    Lohen mukaan lapsen kodin ulkopuolella asumista on tarkennettu lapsen mielipiteen ja sivistyksellisten oikeuksien osalta. Lisäksi kodin ulkopuolella järjestettävää lapsen asumisen tuen maksun enimmäismäärä alennetaan reilusta 1 800 eurosta 500 euroon.

    "Lisäksi meillä on (mietinnössä) päivätoiminnan pykälän sisällön muuttaminen siten, että vammainen henkilö voi osallistua työssäkäynnin, työtoiminnan tai työllistämistä edistävän toiminnan ohella myös päivätoimintaan”, Lohi kertoo.

    Päivätoiminnan matkat säädetään maksuttomiksi.

    Lisäksi viime metreillä valiokunta lisäsi vammaispalvelulakiin täysin uuden kehitysvammaisten työtä koskevan pykälän, jota ei hallituksen esityksessä ollut. Uudessa pykälässä määritellään kehitysvammaiselle oikeus työtoimintaan ja siihen liittyvät matkat pääosin maksuttomiksi.

    Lohi sanoo, että sote-valiokunta piti uuden lain säätämistä erittäin tärkeänä ja teki poikkeusjärjestelyitä, että se saadaan vielä tällä vaalikaudella maaliin. Vammaispalvelulaki kävi perustuslakivaliokunnan syynissä kaksi kertaa.

    "Näemme, että tämän (lakimuutoksen) myötä vammaisten oikeuksia voidaan parantaa, joten oli erittäin tärkeää, että useamman vaalikauden yrittämisen jälkeen tämä laki saadaan nyt säädettyä”, Lohi sanoo.

    Lakihanke on nykyisen lainsäädännön kokonaisuudistus. Nykyiset lait on ollut tarkoitus yhdistää, jotta kaikki vammaiset saisivat vastaisuudessa palvelunsa saman lain perusteella. Vastaisuudessa vammaispalveluiden tarjoaminen perustuisi vamman aiheuttamaan toimintarajoitteiseen, kun nykyisin huomiota kiinnitetään diagnoosiin.

    Lisäksi lain tarkoituksena on tukea itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeutta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa