• Tulisiko sinusta lumen mittaaja? Katso ohjeet tietojen keruuseen ja tulosten lähettämiseen

    Lumen koostumusta mitataan Suomessa vain Sodankylässä, vaikka tiedot olisivat tärkeitä muun muassa poronhoidolle ja kattojen lumikuormaa tarkkaileville.
    Tilaajalle
    Sirpa Rasmus tarkastelee lumen kiderakennetta. Kuopasta hän on mitannut lumen syvyyden ja tunnustellut lumikerrosten kovuutta.
    Sirpa Rasmus tarkastelee lumen kiderakennetta. Kuopasta hän on mitannut lumen syvyyden ja tunnustellut lumikerrosten kovuutta.  Kuva: Katja Lamminen
    Uutiset|Ympäristö
    8.4.202317:00
    Katja Lamminen
    inari

    Yliopistotutkija Sirpa Rasmus Lapin yliopistosta kaivaa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen lähimetsän huokoiseen lumeen kuopan ja tökkää sinne mittatikun. Seuraavaksi hän kokeilee sormillaan lumikerrosten kovuutta ja tiirailee kimmeltävien kiteiden rakennetta pienen muovilevyn päällä.

    ”Lumi on nyt huokoista ja kidetyyppi on poronhoidolle helppo”, Rasmus arvioi. Pitkän pakkastalven aikana lumi ei ole ehtinyt vuoronperään sulaa ja jäätyä koviksi kerroksiksi, joten porot pystyvät kaivamaan vaivatta ravintoa.

    Lumipeitteen paksuutta tarkkaillaan valtakunnallisesti, mutta lumen koostumuksesta, kuten vesiarvosta, eri kerrosten paksuuksista ja kovuudesta tiedetään hyvin vähän. Koko Suomessa niitä mitataan vain vain yhdessä paikassa, Sodankylässä.

    Rasmus kannustaakin kansalaisia osallistumaan lumitiedon keruuseen. Säännöllisiä lumimittauksia voisivat tehdä esimerkiksi koululaiset ja harrastusseurat.

    Kertyvä tieto lumen koostumuksesta auttaisi muun muassa havaitsemaan poronhoidolle vaikeat olosuhteet ja tuottaisi seuranta-aineistoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

    Lumipeitteellä ja sen laadulla on merkittävä vaikutus eläinten ja kasvien pärjäämiseen. Huokoinen pakkaslumi antaa suojaa, kun taas kovat jääkerrokset vaikeuttavat elämää. Tietyissä oloissa lumen alle alkaa kasvaa homesieniä, joiden haitallisuutta muun muassa poroille ei ole tutkittu.

    Poronhoitajien kokemusten mukaan pahoja ovat leudontuneet syksyt, joilloin routimattomaan märkään maahan sataa lumi ja se jäätyy kiinni. Homeet jäävät jääkannen alle muhimaan ja porot nälkiintyvät.

    Tällä hetkellä tiedot lumesta ovat Rasmuksen mukaan riittämättömiä.

    Lumimittauksissa pääsee alkuun melko yksinkertaisilla välineillä ja esimerkiksi lumen kovuutta mitataan sormilla tunnustellen. Kovimmasta mahdollisesta lumesta ei mene edes puukko läpi.

    Lumen vesiarvo puolestaan tarkoittaa lumesta sulavan veden määrää. Sen perusteella voidaan arvioida muun muassa katoille kertyvää lumikuormaa.

    Video-ohje lumikuoppamittauksen tekemiseen ja ohjeita tulosten lähettämiseen.

    Lapin yliopiston ohjeet koululuokille lumitutkimukseen osallistumiseen.

    Luonto-Liiton talviseurannassa mitataan myös lumen paksuutta.

    Artikkelin aiheet
    lumen mittaus
    Sirpa Rasmus
    Lapin yliopisto
    poronhoito
    Sodankylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä