
Äitienpäivä on poutainen lähes koko maassa, myös aurinko paistaa laajalti. Länsi- ja Pohjois-Lapissa sataa satunnaisesti vähän vettä, Etelä- ja Kaakkois-Suomessa sää pilvistyy etelästä alkaen.
Lämpötila kohoaa sunnuntaina 15 asteen vaiheille, Lapissa 10 asteen vaiheille. Myös etelärannikolla lämpötila voi jäädä lähelle 10 astetta. Maastopalovaroitus laajenee etenkin Itä-Suomessa.
Maanantaiyönä lämpötila on +1 ja +7 asteen välillä. Sadekuurojen todennäköisyys kasvaa: Keski-Suomessa, Savossa ja Kainuussa jo aamulla, aamupäivällä myös Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Iltapäivällä ja illalla voi kuurotella muuallakin, toisaalta muun muassa Uusimaa ja Päijät-Häme voivat jäädä yhä täysin poutaisiksi. Lämpötila vaihtelee 5 ja 15 asteen välillä.

Tiistaina matalapaine työntyy Pohjois-Itämereltä Länsi-Suomeen. Sateet painottuvat maan länsi- ja pohjoisosaan. Idässä sade jää melko vähäiseksi, kaakosta virtaa myös lämmintä ilmaa.
Sadealueilla lämpötila on korkeintaan noin 10 astetta, mutta Kaakkois-Suomessa lähestytään jopa 20 astetta. Sademäärän ja sateen ajoituksen ennusteessa lienee jatkossakin suurta vaihtelua.
Sateita siis vihdoin saadaan, mutta ennustettavuus heikkenee viimeistään maanantai-iltapäivästä alkaen.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.