• Saga Fursin turkishuutokaupan välitysmyynnin arvo jäi 20 miljoonaan euroon – "Myyntituloksesta ei voi päätellä, että kiinnostus turkiksia kohtaan olisi laskenut"

    Viime vuonna kesäkuun huutokaupan myynti oli sata miljoonaa euroa.
    Tarjolla olleista ketunnahoista myytiin vajaat kymmenen prosenttia. Arkistokuva on helmikuulta 2018.
    Tarjolla olleista ketunnahoista myytiin vajaat kymmenen prosenttia. Arkistokuva on helmikuulta 2018. Kuva: Mauri Ratilainen
    Uutiset
    8.7.202014:25
    Antti Kantola

    Saga Fursin toimitusjohtajan Magnus Ljungin mukaan tämänkertaisen huutokaupan vaatimattomasta myyntituloksesta ei voi päätellä, että kiinnostus turkiksia kohtaan olisi laskenut.

    ”Poikkeuksellinen myyntitulos kertoo pandemiatilanteen vakavuudesta”, toimitusjohtaja Ljung sanoo yhtiön pörssitiedotteessa.

    Saga Fursin turkishuutokauppa päättyi eilen tiistaina. Kesäkuun 29. päivänä alkaneen huutokaupan välitysmyynnin arvo oli 20 miljoonaa euroa.

    Viime vuonna kesäkuun huutokaupan välitysmyynti ylsi sataan miljoonaan euroon.

    Tämän vuoden huutokaupassa tarjolla olleista suomensupinnahoista myytiin 30 prosenttia ja minkeistä 16 prosenttia.

    Kahtena viime päivänä tarjolla oli 835 000 ketunnahkaa, joista myytiin vajaat kymmenen prosenttia.

    Sinikettu on suomalaisen turkistarhauksen tärkein tuotantoeläin.

    Koronapandemia on vaikuttanut voimakkaasti kestokulutushyödykkeiden vähittäiskauppaan ja vähittäiskaupan odotuksiin, Saga Fursin pörssitiedotteessa todetaan.

    ”Monilla tärkeillä markkina-alueilla kuluttajien ostokäyttäytyminen on erittäin varovaista koronapandemian toisen aallon pelossa, ja osassa pandemian ensimmäinen aalto jatkuu edelleen voimakkaana.”

    Pandemian vaikutusten vuoksi odotukset heinäkuun huutokaupalle eivät olleet korkealla, Saga Furs tiedottaa.

    ”Yhtiö näki kuitenkin tärkeäksi järjestää huutokaupan tyydyttääkseen viriävää kysyntää ja varmistaakseen turkisten pysymisen mallistoissa.”

    Toimitusjohtaja Ljungin mukaan huutokaupassa myytiin nahkoja useille maailmanlaajuisesti tunnetuille brändeille.

    Tämän vuoden seuraavan turkishuutokaupan Saga Furs järjestää 7.–16.9.

    Lue lisää:

    "Turkistuotantoa pakko vähentää koronakriisin vuoksi" – Saga Fursin uusi toimitusjohtaja Magnus Ljung: "En usko että tarhojen määrä painuu Suomessa alle 500:n"

    Saga Fursin liikevaihto ja -tulos romahtivat – koronapandemia koetteli turkisten huutokauppayhtiötä

    Turkiselinkeinon viennin arvo viime vuonna 312 miljoonaa euroa – Halsualla turkiseläinkasvatuksen osuus kunnan verotuloista on 12,4 prosenttia

    Pohjanmaan neljä maakuntajohtajaa: "Turkisalan tulevaisuus vakavasti uhattuna"

    Ylituotantoa, vuosia jatkunut hintakriisi ja nyt koronan iskut: "Moni turkistarhayhtiö kärsii sekä kannattavuus- että maksuvalmiusongelmista"

    Artikkelin aiheet
    Saga Furs
    turkishuutokauppa
    koronapandemia
    turkikset
    Magnus Ljung
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle