• Kunnat kohtelevat koneurakoitsijoita erittäin epäreilusti, Koneviestin päätoimittaja jyrähtää: "Pelin henki on, että urakoitsijalle soitetaan niin myöhään, ettei sopimuksen ehtoja voi enää täyttää"

    Eemeli Linna ottaa pääkirjoituksessaan kantaa katujen ja teiden talvikunnossapitoon ympäri Suomen.
    Saako urakoitsija tiedon aurauksesta niin aikaisin, että pystyy täyttämään sopimuksensa ehdot?
    Saako urakoitsija tiedon aurauksesta niin aikaisin, että pystyy täyttämään sopimuksensa ehdot? Kuva: Antti Kantola
    Uutiset
    4.12.202013:55
    Terhi Pape-Mustonen

    Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna kuvailee pääkirjoituksessaan, että koneurakoitsijat ovat heikossa neuvotteluasemassa ja usein aliurakoitsijan asemassa teiden talvikunnossapidon osalta.

    "Sopimukset räätälöidään urakoitsijoiden kanssa hyvin tapauskohtaisesti ja isojen toimijoiden etujen mukaisesti."

    "Vaatimukset urakoitsijoiden suuntaan ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tilaajat laativat yhä monimutkaisempia erikoisehtoja ymmärtämättä asetettujen sääntöjen vaikutusta kustannustasoon."

    Isot toimijat siirtävät hänen mukaansa kaikki toiminnan riskit urakoitsijoille.

    "Kaupungilla ja isoilla tilaajilla on resurssit laatia sopimusehdot mahdollisimman edulliseksi tilaajan kannalta. ELY-keskuksen sanktiot vierähtävät sellaisenaan eteenpäin aliurakoitsijalle, jonka neuvotteluasema isoja toimijoita kohtaan on hyvin heikko."

    Ensimmäinen sanktio voi olla sopimuksesta riippuen esimerkiksi 3 000 euroa, Linna kuvailee. "Seuraava on kaksinkertainen ja kolmas vielä tästäkin kaksinkertaistunut. Osalla sanktio on kymmeniä prosentteja vuosisopimuksesta."

    Ongelmana on myös, että sanktioon johtava ongelma voi johtua kaupungin tai ison toimijan työpäällikön omasta epäröinnistä.

    "Sääntöihin kuuluu, että kaupunki tai iso toimija hälyttää urakoitsijan liikkeelle, kun olosuhteet niin vaativat. Pelin henki on, että urakoitsijalle soitetaan mahdollisimman myöhään kustannusten pelossa", Linna kirjoittaa.

    "Usein soitto tulee niin myöhään, että tilanne on jo lähtenyt käsistä, eikä sopimuksen kriteereitä voi enää mitenkään täyttää."

    Ongelmat jäävät usein piiloon, koska sopimuksissa urakoitsijaa kielletään puhumasta sopimusten sisällöstä medialle tai ELY-keskukselle.

    "Tämän vuoksi tämä on vaiettu ongelma ja vain jäävuoren huippu. Toivottavasti tämä on alku laajemmalle keskustelulle tästä hankalasta aiheesta. Peli ei ole reilua näin!"

    Lue koko pääkirjoitus Koneviestistä

    Artikkelin aiheet
    koneurakoitsijat
    talvikunnossapito
    kunnat
    urakkasopimukset
    ELY-keskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle