• SP:n Liikanen laskee pienenenevää sopeuttamistarvetta

    Valtiontalouden sopeuttamistarve on hieman alentunut sitten loppuvuoden arvioiden.
    Uutiset
    15.3.201213:03
    MT toimitus

    Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo odotettua suurempien verotulojen vähentäneen valtiontalouden sopeuttamistarvetta. Hallituspuolueet vääntävät siitä kättä ensi viikolla.

    Tilastokeskus julkisti viime viikolla verotuloja kertyneen ennätykselliset 82 miljardia euroa. Valtiontalouden alijäämäkin pieneni kolmisen miljardia.

    Valtiovarainministeriössä laskettiin loppuvuonna sopeuttamistarpeeksi runsaasta kolmesta miljardista viiteen miljardiin euroa. Ministeriö esittää uudet laskelmat ennen kehysriihtä.

    ”Kovin paljon sopeuttamistarve ei muutu”, Liikanen arvioi.

    Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen laskee valtiontaloudessa tarvittavan kaikkineen kaksi tai kolme miljardia säästöjä ja sopeutuksia.

    Lehtinen suosittaa arvonlisäveron nostoa yhdellä prosenttiyksiköllä kautta linjan. Tämä tuottaisi 700 miljoonaa euroa valtion kassaan. Tuloveroihin Lehtinen ei puuttuisi.

    Artikkelin aiheet
    valtiontalous
    Suomen Pankki
    Erkki Liikanen
    sopeuttamistarve
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle