• Yle: Norja kieltää öljylämmityksen, siirtymäaika vain kolme vuotta

    Lämmityksessä on siirryttävä uusiutuviin ratkaisuihin.
    Norja poraa öljyä Pohjanmerellä.
    Norja poraa öljyä Pohjanmerellä. Kuva: Berardo62, Wikimedia Commons
    Uutiset
    16.6.201712:03
    Terhi Pape-Mustonen

    Yle kertoo, että Norjan hallitus aikoo kieltää rakennusten lämmittämisen fossiilisella öljyllä. Kielto astuu voimaan vuonna 2020 ja se koskee myös polttoöljyä.

    Maa haluaa hillitä omia kasvihuonepäästöjään vaikka se onkin maailman suurimpia öljyntuottajia. Myös maakaasurajoituksia harkitaan.

    Maan ilmasto- ja ympäristöministeriö ilmoittaa Ylen mukaan kiellon koskevan yhtä lailla uusia ja vanhoja, samoin kuin yksityisiä ja julkisia rakennuksia. Poikkeuksen saavat vain sellaiset vapaa-ajanrakennukset, joiden läheisyydessä ei ole sähköverkkoa.

    Fossiiliset tulisi korvata uusiutuvilla polttoaineilla, lämpöpumpuilla, puulämmityksellä tai sähköllä.

    Yle: Norja kieltää rakennusten öljylämmityksen

    Artikkelin aiheet
    Norja
    öljylämmitys
    uusiutuva energia
    ympäristöpolitiikka
    kasvihuonepäästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria